Pekka Pouta: Hurja lumisadealue parkkeeraamassa Etelä- ja Keski-Suomen ylle, jopa kymmeniä senttejä lunta – "Näyttää siltä, että se on tulossa juuri päälle"

Kansalaisaloite lentoverosta etenee eduskunnan käsittelyyn – näin Finnair vastaa kohualoitteeseen 6:15
Tältä näyttivät viimeisimmät säätiedot MTV Uutiset Livessä.

Marraskuu alkaa hyvin lumisissa merkeissä, ennustaa MTV:n meteorologi Pekka Pouta alkaneen kuun säästä. Sitten tapahtuu kylmä käänne.

Marraskuun aikana järvet jäätyvät, routaa tulee ja hankia syntyy. Katso koko ennuste videolta!

Suomea lähestyy parhaillaan sadealue, joka saapuu näillä näkymin maanantaina. Sen liikkeitä ei Pouta osaa vielä tarkkaan ennustaa, mutta lumisade tulee olemaan erittäin sankka.

– Vielä ei osaa sanoa mihin se osuu ja kuinka vahvana. On hyvä mahdollisuus, että johonkin tähän Etelä-, Keski-Suomeen tulee kymmeniä senttejä lunta.

Lunta kertyy, mutta mihin?

Lumisateen voimakkuus johtuu monen asian summasta, kertoo Pouta. Sunnuntaina Suomessa on kahden erilaisen säävyöhykkeen alue, jonka väliin muodostuu lähes paikallaan pysyvä säärintama.

– Kun se pysyy paikallaan, ja välillä se voi olla voimakas, niin sitä lunta kertyy.

Pouta korostaa, että sateiden tarkka ennustettavuus loppuu juuri viikon alkaessa. Jos rintaman liike muuttuu ennustetusta, niin lumi sataa eri paikkaan.

Sääkartat näyttävät, että hirmuinen sääkäänne saattaa olla edessä:"Lumikaaokseen on ainekset" 2:41
Sääkartat näyttävät, että hirmuinen sääkäänne saattaa olla edessä: "Lumikaaokseen on ainekset"

– Nyt näyttää, että se on tulossa juuri päälle. Jokainen uusi malli, joka tulee, vaihtaa sitä paikkaa, Pouta sanoo.

– Pitää vielä odottaa, miten käy.

Kuun puolivälissä väristään

Kun sateet väistyvät, tapahtuu käänne kylmempään – ja reippaasti. Kuun puolivälin tienoilla näyttää marraskuu jo hyytävältä.

– Siellä asteikko suunnilleen loppuu kylmyydessä Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Suomessa. Siellä on käytännössä joka yö vähintään 20 asteen pakkasia, jopa 30 asteen.

Tätä pidemmälle ennustettavuus heikkenee niin paljon, ettei Pouta osaa joulukuun vastaisesta viikosta sanoa mitään. 

Lue myös:

    Uusimmat