Anton kuvasi harvinaisen näyn mökillä Taivassalossa.
Anton oli perheensä ja isovanhempiensa kanssa mökillä Taivassalossa Turun saaristossa, kun lähelle laskeutui harvinainen luontokappale.
– Olimme syömässä sisällä ja näimme, että ikkunan ohi lensi hirveän kokoinen lintu, Anton kertoo MTV Uutisille.
Perhe siirtyi ihmettelemään näkyä parvekkeelle. Kyseessä oli merikotka, jolla oli kala jalkojen välissä.
Anton alkoi kuvata lintua hieman piilossa kulman takaa. Välimatkaa oli arviolta 15 metriä.
– Se meni kalliolle syömään saalistaan. Se vain repi lihaa pois ja söi aika pitkään, ainakin vartin. Jäljelle jäi vain ruodot. Sitten se ihmetteli siinä hetken aikaa ja lähti lentoon.
Lintu vaikutti kokonsa puolesta aikuiselta.
– Mummi sanoi, että aika harvinaista nähdä tuollaista, Anton kertoo.
Katso Antonin kuvaama video kotkasta saaliinsa kanssa jutun alusta.
Alaikäinen Anton esiintyy jutussa pelkällä etunimellään. Hänen henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa.
