Paula Vesalan festareiden esiintymisasu sai päät kääntymään

Laulaja Paula Vesala esiintyi näyttävässä tyylissä Ilosaarirockissa.

Laulaja Vesala eli Paula Vesala villitsi yleisön esiintyessään Ilosaarirockin päälavalla perjantaina 12. heinäkuuta.

Laulajalla oli yllään upea kirkkaan keltainen asu. Asukokonaisuus koostui neonkeltaisista pyöräilyshortseista, tyllihameesta ja paidasta.

Yleisössä ihmeteltiin naisen tyyliä.

– Liian pirtsakka. Olisin laittanut jotain kivempaa päälle, yleisöstä kerrotaan.

– Ihan kiva tuolla, mutta en itse pitäisi, Heidi yleisöstä pohtii.

– Neonvärit ovat nyt in. Käy todella hyvin tähän esitykseen, paikalla ollut Viivi kertoo.

– En ole fani. Turhan villi, toinen fani jatkaa.

Ilosaarirockissa esiintyi Vesalan lisäksi viikonlopun aikana paljon suomalaisia tähtiä, kuten Alma ja Sunrise Avenue.

Sunnuntaina festarit päätti Rae Sremmurd. Hiphop-duon oli määrä esiintyä jo aikaisemmin, mutta hajonneen lentokoneen vuoksi keikka jouduttiin siirtämään lähes kolme tuntia myöhäisemmäksi.

Juttua muokattu 15.7.2019 klo 13.25: Hiphop-duo Rae Sremmund päätti Ilosaarirockin sunnuntaina hajonneen lentokoneen vuoksi.

Lue myös:

    Uusimmat