Paula Vesalalta huolestuttava uutinen – viikonlopun keikat vaarassa: "Varaudun henkisesti kaikkeen"

Paula Vesala kertoo sairastuneensa hankalaan aikaan. 

Vesala-artistinimellä musiikkia tekevä Paula Vesala kertoo ikäviä uutisia faneilleen Instagram-tilillään. Laulaja on sairastunut keuhkoputkentulehdukseen kesken kiireisen keikkakesän.

Vesala julkaisi eilisiltana surumielisen kuvan, jonka yhteydessä kertoo tilanteestaan. 

– Yleensä en ala valittaa että olen kipeä ja on hankala esiintyä. Vedän vaan ja toivon, että menee läpi jotenkin ja ihmiset antaa armoa, jos kiekuu niin ja näin. Mutta nyt on keuhkoputkentulehdus riehaantunut niin, että vähän itkettää.


Vesala kertoo esiintyneensä sairaudesta huolimatta. Seuraavaksi hänen on tarkoitus nousta lavalle Joensuun Ilosaarirockissa tänään perjantaina. Lauantaina artisti suuntaa Jyväskylään Suomipop-festivaaleille.

– Olen päättänyt, että ensi yönä paranen niin, että Ilosaarirockissa on kesän ihanin keikka. Olen ottanut kiltisti kaikki mahdolliset lääkkeet ja aion kohta höyryhengittää sellasella himmeellä ufon näkösellä maajoukkuehiihtäjien suosimalla vehkeellä, jota Antti Tuisku suositteli kesäleirillä, Vesala kirjoittaa. 

– Sanon tämän siksi, että varaudun henkisesti kaikkeen silti. Mutta kaikki yksisarvisajatukset ja parantavat etäkädet ja virtuaalipusut otetaan vastaan.

Vesala on saanut runsaasti tsemppaavia viestejä artistikollegoiltaan. 

– Voimia beibi! Olet rautaa, muista se, kommentoi Olavi Uusivirta.

– Parantavat energiat matkalla sinne, kirjoittaa Jenni Vartiainen

Lue myös:

    Uusimmat