Turvallisuuslähteen mukaan räjähdyksen epäillään olleen itsemurhaisku.
Pakistanin pääkaupungissa Islamabadissa on räjähtänyt shiiamuslimien moskeijassa, kertovat paikallisviranomaiset. Ainakin 30 ihmistä on kuollut räjähdyksessä ja lisäksi yli 130 ihmistä on haavoittunut.
Poliisin mukaan uhrien määrän odotetaan kasvavan.
Turvallisuuslähde on sanonut uutistoimisto AFP:lle räjähdyksen olleen itsemurhaisku. Hyökkääjä oli lähteen mukaan pysäytetty moskeijan portilla, minkä jälkeen tämä oli räjäyttänyt itsensä.
Räjähdys tapahtui pian perjantairukousten päättymisen jälkeen. Etelä-Aasiassa sijaitseva Pakistan on muslimimaa, jossa valtaosa väestöstä on sunnimuslimeja.
Pakistanin pääministeri Shehbaz Sharif on ilmaissut syvän surunsa ja tuominnut iskun.
