Pahoinpitelynsä lavastamisesta epäilty Empire-tähti saa rikossyytteen – jopa vankeustuomio uhkaa

Empire-tähti saa syytteen poliisille valehtelusta 3:06

Jussie Smollet väittää joutuneensa väkivallan uhriksi, mutta poliisi epäilee hyökkäystä lavastetuksi.

Empire-tähti Jussie Smollet saa rikossyytteen valheellisen lausunnon antamisesta poliisille. Smollett väitti kahden miehen hyökänneen kimppuunsa viime kuussa Chicagossa.

Illinoisin osavaltion lain mukaan valheellisen lausunnon antamisesta voi saada yhdestä kolmeen vuotta vankeutta.

Smollettin asianajaja julkaisi lausunnon, jonka mukaan asia tutkitaan perusteellisesti.

– Kuten kuka tahansa kansalainen, Smollett oletetaan syyttömäksi, etenkin tässä tutkinnassa, jossa on toistuvasti vuodettu sekä oikeaa että valheellista tietoa. Näissä olosuhteissa aiomme tehdä perusteellisen tutkimuksen ja rakentaa aggressiivisen puolustuksen, lausunnossa sanotaan.

Kaksi tutkimuksesta perillä olevaa lähdettä kertoo CNN:lle, että poliisi uskoo Smollettin maksaneen kahdelle veljekselle hänen kimppuunsa hyökkäämisestä. Poliisi on saanut haltuunsa valvontakameran kuvaa, jossa veljesten nähdään ostavan hiihtomaski, aurinkolasit, punainen hattu ja muita tarvikkeita päivää ennen väitettyä hyökkäystä.  

Veljekset Olabinjo ja Abimbola Osundairo pidätettiin hyökkäyksen jälkeen, mutta uusien todisteiden ilmaannuttua heidät vapautettiin. He tekevät yhteistyötä poliisin kanssa.

Smollett on kiistänyt järjestäneensä hyökkäyksen itse. Hän on aiemmin ilmaissut asianajajiensa välityksellä olevansa pyöristynyt väitteistä.

Kysymyksiä on herättänyt myös valkoista jauhetta sisältänyt kirje, joka lähetettiin Empiren kuvauspaikalle viikkoa ennen väitettyä hyökkäystä. Kirje oli osoitettu Smollettille ja siihen oli piirretty puuhun hirtetty tikku-ukko, jota osoitetaan aseella. Kirjekuoreen oli kirjoitettu ”MAGA” eli Make America Great Again.

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat