Ovatko mansikat vaarassa jäädä peltoon tänäkin vuonna? Viljelijä muistelee haasteellista koronakesää: "Ajateltiin, että mitenköhän tässä käy"

3:59
Millaisia ongelmia korona aiheutti Suomen suurimmalla mansikkatilalla viime vuonna? Viljelijä kertoo haasteista

Kesä on tullut ja marjakausi on aivan nurkan takana. Maahanmuuttoviraston mukaan kausityöntekijöiden määrä näyttää viime vuoteen verrattuna tällä hetkellä paremmalta.

Viime kesän koronarajoitukset vaikeuttivat kausityöntekijöiden rekrytoimista marjatiloille. Maahanmuuttoviraston mukaan nyt tilanne on kuitenkin toinen. Kausityötodistuksia on myönnetty tammiskuusta lähtien jo yli 10 000. Vuosi sitten samaan aikaan todistuksia oli myönnetty vain reilut 5 000.

– Viime vuosi oli poikkeuksellinen. Tänä vuonna sekä maanviljelijät että kausityöntekijät ovat olleet ajoissa liikkeellä hakemusten kanssa, vastuualueen johtaja Anna Hyppönen Maahanmuuttovirastosta kommentoi MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Maahanmuuttovirasto hyödyntää päätöksenteossa automatiikkaa, jonka avulla hakemuksia pystytään käsittelemään nopeammin. Myös hakijoiden hyödyntämä sähköinen asiointijärjestelmä nopeuttaa työtä.

Runsaasti paperityötä

Suomen suurimmalla ja vanhimmalla mansikkatilalla Koivistoisen Mansikkapaikalla Hollolassa kohdattiin useita haasteita viime kesänä.

Vastoinkäymisiä aiheuttivat niin korona kuin sääolosuhteetkin.

– Viime kesä oli haasteita täynnä. Rajojen sulkeuduttua ajateltiin, että mitenköhän tässä oikein käy, yrittäjä Vesa Koivistoinen muistelee.

Nopea ja uusi rekrytointiprosessi tuotti kuitenkin tulosta ja loppujen lopuksi tilalle saatiin 350 suomalaista ja 180 kausityöntekijää ulkomailta.

Tänä kesänä tilalle saapuu 280 kausityöntekijää Ukrainaista. Prosessi on vaatinut runsaasti paperityötä.

– Laskeskelin, että yhden poimian osalta täytetään 23 kaavaketta.

Oman byrokraattisen elementin prosessiin tuo myös testaus. Kausityöntekijöiden on käytävä koronavirustestissä kotimaassaan, Suomessa lentokentällä ja vielä uudelleen majapaikkansa läheisyydessä kolmen vuorokauden päästä saapumisestaan.

– Jos ne ovat kaikki negatiivisia niin he pääsevät töihin.

Kokemus helpottaa yrittäjää

Koivistoisen mukaan entuudestaan tuttujen työntekijöiden palkkaaminen helpottaa tilan työtaakkaa. Osa kausityöntekijöistä on tehty töitä tilalla jopa 20 vuoden ajan. Tänä kesänä työntekijöistä 80 prosenttia on ollut tilalla aikaisempina vuosina.

– He tietävät työtavat ja osaavat toimia pelloilla oikein. Viime vuonna uusia työntekijöitä oli noin 400. Perehdytys vie aikaa.

Valtaosa kausityöntekijöistä saapuu Suomeen Ukrainasta. Tänä vuonna maahanmuuttovirasto on myöntänyt lupia työntekijöille myös Moldovasta, Venäjältä ja Thaimaasta.


Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja