Oulun areenahankkeeseen tullaan hakemaan 15–20 miljoonan euron valtionavustusta, hankejohtaja Karri Oikarinen vahvistaa MTV Urheilulle.
Areenahankkeiden valtionavustukset ovat nousseet kesän kuumaksi puheenaiheeksi Garden Helsinki -kohun myötä. Gardenille oli jo myönnetty ehdollinen 35 miljoonan euron valtiontuki, mutta hallitus veti sen alkuviikosta pois tukipäätöksen taustoista nousseen kohun seurauksena.
Oulussa tapahtumia on seurattu kaksijakoisin tuntein. Hankejohtaja Karri Oikarinen vahvistaa, että muun muassa Oulun Kärppien uudeksi kodiksi suunniteltuun elämysareenaan on tarkoitus hakea valtionavustusta.
– Olemme kaavailleet 15–20 miljoonaa euroa, sille välille, Oikarinen toteaa.
Paikallismedia Kaleva uutisoi Oulun areenahankkeen hakuaikeista heinäkuun alussa, ennen hallituksen Garden-ratkaisua.
"Kierrokset nousivat koviksi"
Oikarinen on elänyt tunteiden vuoristorataa seuratessaan kesän kuumaa Garden-keskustelua, joka ajoittain jo huolestutti.
– Alkuun oli ihan hyvä fiilis. Ajattelin, että on hyvä, kun areenahankkeita seurataan ja ne nousevat keskusteluun. Sitten vähän pelkäsinkin, että kierrokset nousevat niin koviksi, että menee ikään kuin lapsi pesuveden mukana.
Juttu jatkuu kuvan alla.


