Ott Tänakilta raju avautuminen FIA:n suuntaan: "Näköjään ihmishenki on 400 euron arvoinen"

Jari-Matti Latvala pääsi juhlistamaan Toyotan kaksoisvoittoa – Rovanperä neljäs 1:51
Monte Carlon MM-ralli päättyi Toyotan juhliin.

Hyundain rallitallin virolaistähti Ott Tänak jäi jälleen ilman pisteitä MM-sarjan kauden avauskisassa Monte Carlossa.

Viime vuonna Tänak rysäytti debyyttikisassaan Hyundailla rajusti ulos. Tällä kertaa keskeytyksen syynä oli kaksi peräkkäistä rengasrikkoa lauantaina.

Tänak ja kartanlukija Martin Järveoja vaihtoivat ensimmäisen rikkoutuneen pyörän takaisin autoon, mutta sekin oli nopeasti kulunut pelkälle vanteelle. Kaksikko linkutti vielä Gapin huoltoalueelle pelkällä vanteella, mikä oli sääntöjen vastaista. Kisan tuomaristo langetti Tänakille ehdollisen rangaistuksen. Vuoden 2019 maailmanmestari saa yhden osakilpailun ajokiellon, mikäli vastaava toiminta toistuu kauden 2021 aikana uudestaan.

Virolainen ei aio valittaa saamastaan rangaistuksesta, mutta on toisaalta hieman käärmeissään. Tänak ei voinut jatkaa kisaa sunnuntaina keskeytyksen jälkeen, koska Monte Carlossa lauantaina sivuun joutuneet eivät voi olla mukana rallissa sunnuntaina. Näin ollen myös Power Stagen pisteet jäivät haaveeksi.

– Ensimmäinen fiilikseni rangaistuksesta oli, että se on melko kova sellainen. En rehellisesti sanottuna uskonut, että saan tuollaisen rangaistuksen. Sekin oli jo aika rajua, että minun oli pakko keskeyttää kokonaan, Tänak ruotii Dirtfishin sivuilla.

– Ajoin kyllä tyhjällä renkaalla tieosuudella, mutta viittä kymppiä ja tosi varovasti, enkä tehnyt mitään hullua. Siitä sai sitten rangaistuksen. Toisaalta jotkut kuskit taas ajoivat kypärän remmit auki erikoiskokeella, mikä voi pahimmassa tapauksessa johtaa kuolemaan, virolainen jatkaa.

Tänak viittasi kisan voittaneen Sebastien Ogierin ja Thierry Neuvillen uuden kartanlukijan Martijn Wydaeghen sekä Dani Sordolle viimeistä kertaa nuotteja lukeneen Carlos del Barrion saamiin sakkorangaistuksiin. Kolmikko oli havaittu erikoiskokeella kypärän remmi auki, mikä on säännöissä tietenkin kiellettyä.

– Näköjään ihmishenki on 400 euron arvoinen. Ainakin jos vertaa siihen, mitä me teimme, Tänak puhisee.

– En tiedä, että me olisimme tehneet jotain hullua kenellekään. Emme me olleet tietoisia, että ajoimme vain vanteella, koska tarkistimme renkaan välillä. Ajoimme tosi hiljaa ja yritimme olla niin varovaisia kuin mahdollista.

Hyundai-tähti kuitenkin korostaa, että ei ole vaatimassa muille kovempia rangaistuksia. Virolainen haluaa vaan nostaa oman mielipiteensä ilmoille.

– En tarkoita, että muiden kuskien pitäisi saada myös samat rangaistukset. Minusta se ei kuitenkaan ole reilua, että minä sain tuon rangaistuksen, mutta muut eivät. Minä jouduin jo keskeyttämään ja sain nolla pistettä. Se on jo yksistään kovaa. Jos vertaa minun tilannettani muihin juttuihin, mitä tapahtui viikonloppuna, se ei vaikuta kovin järkevältä. Tehty mikä tehty, Tänak summaa.

– FIA:n kanssa taisteleminen on kuitenkin energian tuhlaamista. Ei tuo kuitenkaan kovin fiksulta vaikuta ulospäin.

Rallin MM-sarja jatkuu helmikuun lopussa Rovaniemellä. Ogier nappasi Monte Carlosta maksimipisteet ja on siis jo 30 pisteen karkumatkalla Tänakiin nähden.

Lue myös:

    Uusimmat