Orivedellä haavoittunut isä: Poliisi on näissä tilanteissa aseeton

Oriveden ammuskelussa tänään haavoittunut isä vaatii poliisille lupaa puuttua rikoksen valmisteluun. Isä kertoi asiasta MTV3 Uutisille antamassaan haastattelussa.

Ammuskelusta epäilty, 1989 syntynyt nuorukainen on haavoittuneen miehen tyttären entinen poikaystävä. Isän mukaan nuorten suhde päättyi jo aikoja sitten.

Muutamia viikkoja sitten tytär ja ammuskelusta epäilty entinen poikaystävä katosivat. Poliisi etsintäkuulutti tytön, ja parivaljakko löydettiin myöhemmin. Isän mukaan hänen tyttärensä pakotettiin karkumatkalle mukaan.

– Mun tytär joutui niin kovan henkisen painostuksen kohteeksi, että hänet käytännössä vietiin väkisin. Emme halunneet silloin kertoa asiasta sen enempää, halusimme vain tytön kotiin.

Isä ottaa haastattelussa kantaa myös rikoksen valmistelun rangaistavuuteen.

– Eduskunnassahan tästä keskusteltiin. Poliisille pitäisi antaa laki, että pääsee rikoksen valmisteluun kiinni. Ettei tarvitse odottaa, että jotain tapahtuu, ja sitten vasta mennään. Poliisit ovat aseettomia näissä tilanteissa.

Eilen oikeusministeriön työryhmä kertoi, että henkirikoksen, törkeän pahoinpitelyn, törkeän ryöstön ja panttivangin ottamisen valmistelu halutaan rangaistavaksi.

Lue myös:

    Uusimmat