Onko sinullakin töissä tämä epäterve tapa? Kielii heikosta itsetunnosta: "Ihmiset näkevät sen läpi"

Onko sinulla tapana töissä tarttua muidenkin tehtäviin, vaikka omissakin olisi tekemistä?

Elämäntaitovalmentaja Tracey Livingston kutsuu tätä taipumusta "tarjoutumiseksi" (englanniksi "offerism"). Se tarkoittaa käytännössä, että tarjoutuja on jatkuvasti valmis ottamaan harteilleen toisten taakkoja, niin pieniä kuin suuriakin. 

– Tarjoutuminen kumpuaa luultavimmin siitä, ettei koe olevansa tarpeeksi hyvä, perfektionismista tai tarpeesta ylisuorittaa saadakseen muiden hyväksynnän, Livingston sanoo. 

Hänen mukaansa jotkut voivat nauttia saadessaan olla jatkuvasti avuksi, mutta taipumus voi myös kehittyä niin, ettei lopulta uskalla ollenkaan sanoa ei. 

– Kiistatilanteissa tarjoutuminen on hyvin lähellä mukautumista. Haluamme täyttää toisen tarpeet omiemme kustannuksella. Mukaudumme toisen toiveisiin. Sanomme kyllä, kun tarkoitamme ei. 

Tällainen jatkuva miellyttäminen voi johtaa uupumiseen ja vaikeuttaa työelämää, sillä ulkopuolelta ongelmia ei yleensä ole helppo havaita. 

Rajoilla saat kunnioitusta

Toisaalta jatkuva käytettävissä oleminen voi myös käydä itseään vastaan: sen sijaan, että työpaikalla arvostettaisiin tarjoutujaa, tämä voidaankin nähdä tuppautujana ja jopa heikkona. 

– Vahvat rajat itse asiassa lisäävät kunnioitusta – ihmisiä ei voita puolelleen olemalla heikko tai myötäilijä, sanoo toinen elämäntaitovalmentaja Carol Ann Rice

– Ihmiset näkevät sen läpi ja ottavat sinut vähemmän vakavasti tai näkevät sinut pyrkyrinä, joka yrittää saada etuja. 

Tarjoutumisen sijaan asiantuntijat suosittelevat pitämään huolen omista tehtävistä ja tekemään ne kunnolla. Ylimääräistä voi ottaa niin kauan kuin se tuntuu hyvältä, mutta on tärkeää vetää itse omat rajansa. 

– On tärkeää olla avuksi, mutta älä kuormita itseäsi liikaa, älä odota ylistystä, tunnustusta tai palautetta siksi, että olet suostunut kaikkeen – niitä tulee kyllä, kun työsi ja panostuksesi hoituvat taidolla, ei käskytyksellä ja alistumisella, Rice summaa. 

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähde: Metro

Lue myös:

    Uusimmat