Nykyaika vaatii ihmisiltä paljon. Kuinka itseään kohtaan voisi olla armollisempi ja myönteisempi?
Syksyn edetessä arjen suorituspaineet saattavat salakavalasti hiipiä elämään. Riittämättömyyden tunne voi näkyä jatkuvana vaatimuksena pärjätä. Rajojen asettaminen voi myös olla vaikeaa. Tämä kaikki voi lopulta johtaa uupumiseen.
Huomenta Suomen vieraiksi saapuneet työnohjaaja Mari Juote ja psykoterapeutti Leena Rasanen ovat kirjoittaneet aiheesta kirjan Kohti myötätuntoista mieltä - Itsemyötätunnon voimaa työhön ja arkeen (Duodecim, 2025).
Yksi tämän päivän suurimmista haasteista on arjen kiireiden ja jaksamisen välillä kamppailu.
– Tuntuu, että mikään ei riitä, Juote kertoo.
Uupumus onkin yksi tämän ajan ikävimmistä ilmiöistä.
– Yksi syy on tämä aika, jossa elämme. Jatkuva tietotulva, jossa meidän täytyy ottaa haltuun jatkuvasti uusia asioita, kertoo työnohjaaja Mari Juote.
Lue myös: Jos töissä ottaa pattiin joka päivä, pohdi tätä: "Liian moni jää liian pitkäksi aikaa"
Myrkyllinen sisäinen puhe
Ihmisillä on paha tapa vaatia itseltään huomattavasti enemmän kuin vaatii muilta ympärillään.
– Sisäinen puhe on usein paljon ankarampaa kuin haluaisi ääneen sanoa ystävälle tai kollegalle, psykoterapeutti Leena Rasanen kertoo.
Nuorten aikuisten ja työikäisten uupumusoireilu on huolestuttanut jo pidemmän aikaa. Työelämän paineet ja vaatimustaso ovat hyvin korkealla tällä hetkellä.
Juote ja Rasanen yhtyvät ajatukseen, että työelämän vaatimustaso on noussut.
– Työelämässä mittaaminen, seuraaminen ja arviointi on lisääntynyt, Juote huomauttaa.
Työelämän paineilta voi olla aika mahdoton välttyä. Rasanen suosittelee pohtimaan, mitä itse omalla kohdalla alkaa herkästi suorittamaan.
– Suorituspaine voi olla myönteinenkin asia. Saamme silloin aikaiseksi asioita, mutta millä tavalla sen tekee? Siihen voi vaikuttaa, Juote toteaa.
Lue myös: Avokonttorikaaos häiritsee erityisherkkää – näin psykologi toimisi toimistolla
Itsemyötätunnon taito
Itsemyötätunnon taitoja on syytä vahvistaa. Niitä tarvitaan niin työelämässä kuin myös arjessakin.
– Tarvitsemme tätä taitoa sellaisissa hetkissä, jotka ovat uusia ja jopa pelottavia. Itsemyötätunnon taito kehittää myös taitoa olla läsnä, pysähtyä ja huomata elämässä hyvääkin. Ole läsnä sille kaikelle hyvälle ja kauniille, mitä elämä tarjoaa, Rasanen kertoo.
Elämän jatkuvat vaatimukset ja kuormittavat tilanteet synnyttävät riittämättömyyden ja epävarmuuden tunteita. Itsemyötätunto lisää kykyä nähdä itsensä hyväntahtoisesti ja arvostavasti.
Millä eri tavoin Juote ja Rasanen neuvovat suhtautumaan työelämän paineisiin? Entä minkälaisten suorituspaineiden kanssa tavan kansa kamppailee työelämässä? Katso haastattelu kokonaisuudessaan yllä olevalta videolta.