Onko psykoterapia vain rikkaiden "huvia"? Näin paljon se maksaa
Kelan kuntoutuspsykoterapia voi maksaa jopa satoja euroja kuukaudessa.
Kelan antama tuki psykoterapiaan on 57,6 euroa kerralta. Se tarkoittaa, että psykoterapiassa kävijälle jää itselleen maksettavaksi 20–50 euroa omavastuuna kerralta. Summa riippuu palveluntarjoajan hinnoittelusta.
Lue myös: "Ykköseksi nostan huonon johtamisen" – Outi on joutunut vaihtamaan työpaikkaa jo kolme kertaa
Vaikka psykoterapiaan on mahdollisuus saada Kelan tukea, ei kaikilla ole silti varaa siihen osallistua tarpeesta huolimatta.
– Tiukkaa se tekee pienituloiselle. Osalla on se tilanne, että terapiaan meneminen kaatuu taloudelliseen tilanteeseen, vaikka tarve ja halu siihen olisi, sanoo Mielenterveyden keskusliiton sosiaalityön asiantuntija Riikka Mettälä MTV Uutisten Masennusmyytit -sarjassa.
Psykoterapiassa käydään tavallisimmin noin kerran viikossa, mikä kustantaa omavastuina keskimäärin 80–200 euroa kuukaudessa.
Lue myös: Terapeutti-Ville huolissaan terapeuttien puutteesta: "Hoidon pitäisi nopeutua ihan hirveästi"
Psykoterapiaan osallistuneiden määrä on viisinkertaistunut Suomessa vuodesta 2011 lähtien. Viime vuonna Kelan kuntoutuspsykoterapian saajia oli yli 62 000.
Hyvätuloisuus näkyy kuntoutuspsykoterapian saajissa.
– Suurin osa on korkeasti koulutettuja, työssäkäyviä naisia, Mettälä lisää.
Hyvätuloinen voi päästä hoitoon nopeammin
Yksi kuntoutuspsykoterapiaan pääsyyn jarruttavista tekijöistä ovat terveydenhuollon pitkät jonot. Mettälä arvioi, että parempi tuloinen voi nopeuttaa hoitoon pääsyä käyttämällä yksityistä terveydenhuoltoa.
– Jos on niin hyvä tilanne, että pystyy maksamaan itse terapian, eikä tarvitse Kelan psykoterapiapäätöstä, seh helpottaa terapiaan pääsyä, Mettälä sanoo.
Itse kokonaan maksavalle psykoterapia maksaa arviolta 70–110 euroa kerralta.
Jotta voi päästä Kelan kuntoutuspsykoterapiaan, tarvitaan psykiatrin tekemä B-lausunto. Sillä tarkoitetaan lääkärin tekemää selvitystä potilaan sairaudesta ja sen hoidosta, toimintakyvystä ja kuntoutuksen tarpeesta.
B-lausuntoa varten täytyy käydä psykiatrin tai lääkärin vastaanotolla yleensä 1–3 kertaa. Eri yksityislääkäriasemien hinnastojen mukaan psykiatrin vastaanotto voi maksaa 104–270 euroa.
Miten mielenterveyskriisi ratkaistaan?
Uudessa Masennusmyytit-sarjassa rikotaan masennukseen ja mielenterveyteen liittyviä uskomuksia ja olettamuksia. Ensimmäisessä jaksossa kansanedustaja Ville Merinen eli terapeutti-Ville pureutuu terveystoimittaja Nelli Hyttisen kanssa masennuksen ratkaisuihin.
Sarjan viimeisessä jaksossa Salla Tuovila kertoo, miten mielenterveys sotki hänen raha-asiansa ja vei lopulta luottotiedot. Jaksossa myös sosiaalityön asiantuntija Riikka Mettälä kertoo, miten taloudellinen tilanne vaikuttaa mielenterveyshoitoon. Katso kaikki jaksot MTV Katsomosta.
Lue kaikki Masennusmyytit-sarjan artikkelit täältä.
Uusimmat
-
20:19
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:14
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti lähtökuopissa MM-kisoihin
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
17:39
Oleksandr Usykin aika kiistattomana mestarina saattaa jäädä kahteen viikkoon
-
17:36
Lando Norrisin karmea kiri jäi torsoksi – Bottaksen kisa floppasi lopussa
-
Lataa lisää