Kiinalainen OnePlus aikoo jatkossa keskittyä enemmän sen ”lippulaivan tappajiin”, eikä aio tehdä enää uutta edullisemman luokan laitetta. Tämä tarkoittaa, että viime vuonna esitelty OnePlus X (pääkuvassa) ei ole saamassa seuraajaa.
Tuoreen OnePlus 3 -julkaisun yhteydessä yhtiön toimitusjohtaja Pete Lau vahvisti Engadgetille, että OnePlus aikoo panostaa enemmän omiin huippuluokan laitteisiinsa, eikä lähde enää kisaamaan halvassa hintaluokassa.
Alkuperäinen OnePlus One -puhelin herätti aikoinaan runsaasti huomiota, kun huippuluokan rauta oli tarjolla puhelimessa, jonka hinta oli vain noin puolet isojen valmistajien huippumallien hinnoista. Viime vuonna yhtiö julkaisi sekä OnePlus 2:n että halvemman, pienemmän ja vanhemmalla raudalla varustetun OnePlus X:n, mikä oli ehkä hieman outo ratkaisu yhtiöltä, joka oli saavuttanut mainetta juuri OnePlus Onen kaltaisella kulttisuosikilla. OnePlus X sai kuitenkin hyvän vastaanoton, mutta toimitusjohtaja Lau myöntää Engadgetille, että samalla yhtiön fokus pääsi hukkumaan.
Lau kertoi, että yhtiö aikoo yhdistää kahta eri käyttöliittymää kehittävät resurssinsa. Kansainvälisillä markkinoilla yhtiön laitteissa on käytetty hyvin lähellä puhdasta Androidia olevaa Oxygen OS -käyttöliittymää, kun taas Kiinan markkinoilla on käytetty reilummin muokattua Hydrogen OS:ää. Voimavarojen yhdistämisen suhteen on odotettavissa uutisia myöhemmin tänä vuonna.
Huippupuhelimien lisäksi OnePlussan brändiä on tarkoitus edelleen vahvistaa myös erilaisilla oheislaitteilla ja lifestyle-tuotteilla. Engadgetin mukaan eilinen virtuaaliympäristössä tapahtunut puhelimen julkistus sekä näyttävät mainosvideot kertovat, että myös markkinointiin on panostettu aiempaa enemmän, mutta Laun mukaan tavanomaisia mainosväyliä on edelleen tarkoitus välttää ja ohjata kertyvät säästöt asiakkaille halvempien hintojen muodossa. Tarkoitus on myös edelleen tehdä rahaa puhelinmyynnillä, mutta Laun mukaan kyse on siitä, millä tavalla ja kuinka paljon rahaa halutaan tehdä.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää