Oletko sinäkin odottanut? Kaivattu toiminto saapuu viimein WhatsAppiin
WhatsAppiin saadaan kaivattu tummempi värimaailma.
Pitkällisen odotuksen ja venähtäneen testivaiheen jälkeen WhatsApp saa nyt vihdoin päivityksenä tumman tilan.
Facebookin omistama WhatsApp on kehittänyt tummaa tilaa jo ainakin syksystä 2018 asti, mutta syystä tai toisesta julkaisussa kesti lopulta näin pitkään.
Päivityksestä kertovan tiedotteen mukaan tumma tila on ollut eniten toivottu toiminto WhatsAppiin.
Eri sävyisiä tummia värejä
Tummat tilat ovat yleistyneet laajasti viime vuosina niin eri sovelluksissa kuin myös koko käyttöjärjestelmien tasolla, ja WhatsApp alkoi Facebookin oman sovelluksen ohella olla merkittävistä sovelluksista viimeisiä, joista tuki tummalle tilalle vielä puuttui.
Täysin mustan sijaan WhatsAppin tumma tila koostuu eri sävyisistä tummista väreistä. Esimerkiksi omat viestit näkyvät keskustelunäkymässä tumman vihreällä pohjalla.
Tummaa tilaa on yleisesti vaaleaa mukavampaa käyttää esimerkiksi pimeässä. Facebookin mukaan se on valinnut WhatsAppin tumman tilan värimaailman minimoidakseen rasituksen silmille sekä päätynyt käyttämään värejä, jotka ovat lähempänä järjestelmän oletusvärejä niin iPhonella kuin myös Androidilla.
Käyttöön lähipäivien aikana
WhatsAppin tumman tilan saa käyttöön Android 10 -puhelimissa ja iOS 13 -version iPhoneissa järjestelmän yleisen asetuksen mukaan. Android 9:llä ja aiemmilla versioilla tumman tilan asetus tulee löytymään WhatsAppin Asetukset – Keskustelut – Teema -valikosta. iPhoneissa tummaa tilaa ei tueta vanhemmilla käyttöjärjestelmäversioilla.
WhatsAppin mukaan tumma tila tulee saataville käyttäjille tästä alkaen seuraavien päivien aikana osana WhatsApp-sovelluksen viimeisintä versiota.
Uusimmat
-
16:44
Poliisi pyytää havaintoja tulipalon syttymisestä Espoossa
-
16:36
MTV seuraa: HIFK:n kokoonpanossa viime hetken muutos – tähtihyökkääjä sittenkin mukana
-
16:33
Vuoden saldo Lähi-idässä: Kymmeniätuhansia kuollut, Gaza tuhottu ja askelia otettu taaksepäin
-
16:21
Käsikranaatit räjähtivät Kööpenhaminassa: Kahta ruotsalaista epäillään terrorismirikoksesta
-
16:20
Tanssiesitys herätti tunteet pintaan – Bess avautuu vaikeista ajoistaan: "Ilman sitä en olisi täällä"
-
16:10
Ulkoministeri vähättelee Ylellä Essayahin ja Tavion poikkeamia Suomen linjasta: "Hän on eri mieltä, mennään eteenpäin"
-
15:58
Stoltenbergilta poikkeuksellinen lausunto FT:ssä: Ukraina voi liittyä Natoon vaikka Venäjä olisi miehittänyt osan sen alueista
-
15:57
Lauri Markkaselta upeita sanoja Petteri Koposesta – NBA-parketilla erityinen suomalaiskohtaaminen
-
15:49
Israel: Kaksi merkittävää Hamas-johtajaa tapettu, myös Hizbollah-johtajaksi kaavaillun arvellaan kuolleen – MTV seuraa
-
15:38
Keskustan kansanedustaja kävi Itäkeskuksessa ja pelkää nyt sharia-lain korvaavan demokratian Suomessa – näin kollegat reagoivat ulostuloon
-
15:23
Voi säätösauva: Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuolto pitkittyy jälleen
-
15:05
Venäläiskone ammuttiin alas Donetskissa – epäselvää, oliko iskun takana Ukraina vai venäläiset itse
-
15:05
HS: Sirpa Selänne jyrähtää Suomen verotuksesta – haluaisi poistaa perintöveron: "Kateellisten keksimä"
-
14:59
Zaporizhzhjan ydinvoimalan työntekijä kuoli autopommi-iskussa – video ei herkille
-
14:57
Traaginen tieto 18-vuotiaan kuolemasta: Tapauksella silminnäkijä – makasi silti puolitoista tuntia maastossa
-
14:48
Autoryöstöstä epäillyn pako päättyi piikkeihin
-
14:47
"Kaikkeen tottuu": Tällaista on Suomen rauhanturvaajien elämä nyt Libanonissa, johon Israel kohdistaa iskujaan
-
14:25
Olkiluoto 2 palaa vajaatehoisena, jottei se ole vaarassa mennä heti uudelleen rikki
-
14:21
Zelenskyi kertoo Ukrainan voitonsuunnitelmasta: "Selkeät, yksityiskohtaiset askeleet sodan oikeudenmukaiselle päätökselle"
-
14:03
Tiesitkö? Kahvin valmistustapa vaikuttaa kolesteroliarvoihin
-
Lataa lisää