Tuoreessa tutkimuksessa huomattiin jälleen, että naimisissa olevilla vanhemmilla ihmisillä on naimattomia ihmisiä parempi terveys. Erityisesti parisuhdestatus näytti vaikuttavan kävelynopeuteen sekä puristusvoimaan, kertoo CNN.
Pitkä avioliitto on yhdistetty aiemmin esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöstä ja sydänleikkauksista selviytymiseen, mutta ilmeisesti puolisolla on vaikutusta myös fyysisen toimintakyvyn säilyttämiseen ikääntyessä.
Tuoreessa brittivetoisessa tutkimuksessa tarkasteltiin, millainen vaikutus siviilisäädyllä on ihmisen kävelykykyyn ja puristusotteeseen. Kävely on hyvä mitta kokonaisterveyden arviointiin siinä missä puristusotteen lujuus toimii ylävartalon voiman paljastajana.

