Oletko eläköitymässä? Näin nautit siitä täysin siemauksin

Eläkkeelle jääminen ei ole suinkaan elämän loppu – sen on vasta yhden ajan alku! Lue Grandparents.com-sivuston listaamia ilonaiheita ja kokemuksia eläkkeellä olemisesta.

Eläkeiän lähestyessä osa ei malta odottaa tulevia vuosia, joiden aikana saa tehdä mitä lystää. Osaa saattaa toisaalta pelottaa eläkeikäisen toimettomuus ja tarpeettomuus.

Eläköitymiseen kannattaa suhtautua innolla. Viimein on aika lunastaa kaikki se aika ja energia, jonka on laittanut elämän rakentamiseen.

Päätä itse, mitä teet eläkepäivilläsi

Työssäkäyvän ihmisen päivittäinen elämä on hyvin ennalta-arvattavaa – töitä, päivällistä, televisiota, unta ja sitten koko touhu toistetaan.

Eläkkeellä jokainen voi itse päättää päivänsä aikatauluista. Entinen yrittäjä Richard Hayman, 68, toteaa, että eläkkeellä hänen päivänsä ovat joko todella kiireisiä, tai sitten eivät alkuunkaan kiireisiä.

– Olen oppinut arvostamaan sellaisia päiviä, joille olen suunnitellut vain muutamia aktiviteetteja, koska silloin voi odottamatta tapahtua jotain mahtavaa. Kuten että lapsenlapseni soittaa ja pyytää golfaamaan. Jos päivä olisi aikataulutettu täyteen, en pystyisi lähtemään.

Siivoa nurkkasi

Wendy Webberillä on Pennsylvaniassa yritys, joka auttaa tavaroiden järjestelemisessä. Hänellä on paljon eläkeikäisiä asiakkaita, jotka käyvät läpi tavaramertaan tai vain siivoavat kotejaan, jottei heidän lastensa tarvitse tehdä sitä. Jos vanhojen laatikoiden läpikäymistä on lykännyt, on eläkeaika mahtava hetki tarttua toimeen.

– Tavaroiden lajittelulla on syvä psykologinen vaikutus. On hyvin vapauttavaa päästää irti vanhoista tavaroista, sanoo Webber.

Samalla saattaa löytää uudelleen vanhoja kiinnostuksen kohteita.

Toteuta unelmiasi

Haluatko kokeilla kilpa-autoilua? Oletko aina unelmoinut pelaavasi lempilajiasi joukkueessa?

Mieti mitä olet aina halunnut kokeilla. Todennäköisesti löydät leirin, jolla pääset toteuttamaan intohimoasi.

Nuku milloin haluat

Eläke ei toki ole pelkästään nukkumista varten, vaikka eräs tutkimus osoittaakin, että ihmiset nukkuvat paremmin eläköidyttyään.

Eläkkeellä voi latautua silloin kun haluaa ja tarvitsee, eikä silloin kun se sopii aikatauluihin.

Eläköitynyt professori Sally Kurtzman heräsi kaikki työvuotensa joka aamu kuudelta aamulla. Eläkkeelle jäätyään pidempään nukkuminen oli aluksi vaikeaa.

– Viimein olen antanut itselleni luvan nukkua muutamana viikonpäivänä yli kahdeksaan, mikä tuntuu luksukselta, Krutzman sanoo.

Noina aamuina Krutzmanin mies tuo hänelle lehden sänkyyn luettavaksi, mikä tekee hetkestä entistäkin antoisamman.

Löydä luovuutesi

Kalifornialainen Lee Gale Grunen, 72, jäi eläkkeelle 12 vuotta sitten. Omaksi ilokseen Grunen rupesi käymään senioreille suunnatun näytelmäkerhon harjoituksissa. Nyt hän toimii näyttelijänä televisiossa, mainoksissa, teatterissa ja selostajana.

– Ihmeellisintä eläkkeellä olossa on ollut se, että olen voinut olla yhteydessä luovaan puoleeni, jollaista en edes tiennyt olevan olemassa, Grunen sanoo.

Eläkkeellä on aikaa tutkia omaa luovuutta esimerkiksi maalauskursseilla tai liittymällä kuoroon. Kokeilla voi ihan mitä itse haluaa.

Perusta uusi yritys

Yli 55-vuotiaat amerikkalaiset aloittavat uusia yrityksiä enemmän kuin koskaan aiemmin. Selvityksen mukaan vuonna 2013 yrittäjistä 23,4 prosenttia oli iältään 55–64-vuotiaita. Vuonna 2003 luku oli 18,7 prosenttia.

Yritystä perustaessa ei kannata hassata rahojaan uhkayritykseen, tai köyttää itseään kiinni työpöytään ikkunamattomassa kopissa.

Kannattaa perustaa yritys joka mahdollistaa kanssakäymisen muiden ihmisten kanssa, joka on hauskaa ja tuo mukanaan hieman ylimääräistä rahaa.

Eläkeläisellä on jo paljon vuosien varrella kertyneitä taitoja, joita voi hyödyntää. Eläkeläinen voi vaikka konsultoida, kävelyttää koiria, käydä asioilla vanhusten puolesta – listaa voi jatkaa loputtomasti.

Sijoita rahojasi

Jos on vuosia maksanut neuvonantajalle, joka on auttanut kasvattamaan pankkitilin saldoa, voi eläkkeellä kokeilla sijoittamista omin voimin. Suuret siirrot kannattaa kuitenkin jättää ammattilaisille ja pitää sijoittaminen harrastelun tasolla.

Sijoittaminen on helppo aloittaa indeksirahastoista.

Hyödynnä alennuksia

Eläkkeellä pääsee nauttimaan alennuksista, jotka on ansainnut yksinkertaisesti sillä, että on elänyt riittävän pitkään. Hyödynnä mahdollisuutesi maksaa vähemmän. Rahaa todella säästyy, kun käyttää alennukset.

Tee jotain merkityksellistä

Tohtori Carolee Cameron Duckworth on aina rakastanut kirjoittamista. Työvuosinaan hän ei ehtinyt sitoutua kirjoittamiseen haluamallaan tavalla. Kaikkiaan Duckworth on kirjoittanut artikkeleita, työskennellyt matkailukirjasarjan kanssa ja kirjoittanut kaksi kirjaa, joista toisen eläkkeellä.  

Kirjoittaminen ei ole ainoa vaihtoehto tehdä jotain merkityksellistä. Voi osallistua myös vapaaehtoistoimintaan. Vapaaehtoistoimintaa on tarjolla niin omassa naapurustossa, kuin toisilla mantereillakin.

– Kun teet jotain mitä rakastat, se voi olla raskasta, mutta kun se on merkityksellistä, se ei tunnu työltä, sanoo Duckworth.

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat