Öinen moporälläys kiristää hermoja – poliisilta toimintaohjeet kansalaisille
Mikäli esimerkiksi mopoilla rällääminen yöaikaan aiheuttaa pitkäkestoista asuntoihin sisälle kuuluvaa meteliä, voi asiasta ilmoittaa hätäkeskukseen.
Sisä-Suomen poliisi kertoo saaneensa kevään ja kesän aikana huomattavasti tavanomaista enemmän ilmoituksia nuorten suosimien ajoneuvojen, kuten mopojen ja mopoautojen sekä traktorimönkijöiden aiheuttamista häiriöistä.
Kansalaiset ovat ottaneet yhteyttä poliisiin niin hätäkeskuksen kuin sosiaalisen median ja lehtien mielipidepalstojenkin kautta. Poliisin mukaan valvontapyyntöjä on tullut satoja.
Komisario Jari Lindholm peräänkuuluttaa poliisin tiedotteessa vanhempien vastuuta valistustyössä. Käsittelyn on oltava turvallista, mutta sen lisäksi siitä ei saa aiheutua kohtuutonta melua.
– Jos sinun nuori lapsesi ajaa mopolla, keskustele mopoilun säännöistä hänen kanssaan. Mopoilla ja muilla kulkuvälineillä liikkuminen tuo mukanaan vapautta, mutta myös vastuuta, Lindholm huomauttaa.
Mopo on laillinen tai laiton – välimallia ei ole
Vanhempien tehtävänä on varmistaa, ettei nuoren mopoa tai muuta kulkuneuvoa ole viritetty, ja että niin jarrut kuin valotkin ovat kunnossa.
Jos esimerkiksi mopon rekisterikilpi on taivutettu ylöspäin niin, että kilpi ei ole helposti luettavissa, hälytyskellojen pitäisi poliisin mukaan soida.
Vaikka mopojen suurimmaksi sallituksi nopeudeksi on laissa asetettu 45 kilometriä tunnissa, on virittäminen Liikenneturvan mukaan yleistä.
– Mopon nopeuden rajoittamiselle on selkeät perusteet, eikä kyse ole missään nimessä kiusanteosta. Usein rajoituksen vastustajien kuulee perustelevan kantaansa turvallisuussyillä, mutta mikään fakta ei tue sitä, että suurempi nopeus toisi lisää turvallisuutta. Harva valittaa polkupyörän olevan vaarallinen muita ajoneuvoja alhaisemman nopeuden takia, Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo huomautti viime vuonna.
Soita 112, jos öinen moporälläys on jatkuvaa ja häiritsevää
Vaikka poliisilla onkin tiedossaan laitoksensa alueen yleisimmät paikat, joissa mopoilijat kokoontuvat ja valvontaa suoritetaan niin poliisin aloitteesta kuin palautteidenkin perusteella, ei poliisi välttämättä osu aina parahiksi paikalle.
– Jokaisella ihmisellä on oikeus kotirauhaan. Mikäli liikenteestä aiheutuu akuutisti erityisesti yöaikaan pitkäkestoista asuntoihin sisälle kuuluvaa meteliä, voi asiasta soittaa hätäkeskukseen, joka välittää tehtävän poliisille, Lindholm vinkkaa.
Lähteet: Poliisi, Liikenneturva
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää