Tästä äänestä tiedät, että mopo on viritetty
Mopokausi on taas käynnissä, ja tänäkin kesänä valitettavan moni nuori ajaa viritetyllä kaksipyöräisellä. Liikenneturva muistuttaa, että viritetty mopo on turvallisuusriski ja kannustaa nuorten huoltajia puuttumaan asiaan.
Mopojen suurimmaksi sallituksi nopeudeksi on laissa asetettu 45 km/h. Mopojen virittäminen kulkemaan tätä kovempaa on kuitenkin edelleen yleistä. Vanhempien on hyvä muistaa, että vähän viritettyä, laitettua tai tuunattua mopoa ei ole. Mopo on aina joko laillinen tai laiton.
– Mopon nopeuden rajoittamiselle on selkeät perusteet, eikä kyse ole missään nimessä kiusanteosta. Usein rajoituksen vastustajien kuulee perustelevan kantaansa turvallisuussyillä, mutta mikään fakta ei tue sitä, että suurempi nopeus toisi lisää turvallisuutta. Harva valittaa polkupyörän olevan vaarallinen muita ajoneuvoja alhaisemman nopeuden takia, huomauttaa Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.
Mopo on kevyt ja suojaamaton ajoneuvo, eikä onnettomuuteen joutuminen vaadi aina edes toista osapuolta. Pelkästään kaatuminen kovasta vauhdista voi olla kohtalokasta.
Huoltaja kantaa lopullisen vastuun
Virittämisestä ja ylipäätään liikkumisen sujumisesta kyseleminen mopoilevalta nuorelta on tärkeä välittämisen merkki. On hyvä huomata, että taloudellisen ja inhimillisen vastuun viritetystä moposta kantaa lopulta aina lapsen huoltaja.
– Vanhemmilla on usein suuri luottamus nuoren tietoihin sekä liikennekäyttäytymiseen. Siksi näistä asioista ei välttämättä puhuta kotona tarpeeksi. Puuttuminen on välittämistä – pidetään siis mopo mopona, Vuoristo kiteyttää.
Miten asiaan voi puuttua, jos epäilee nuoren mopon olevan viritetty? Tai miten sen voi saada selville? Entä millaisia seurauksia virittämisestä voi olla? Näihin kysymyksiin saa vastauksia Liikenneturvan mopovideoista, jotka on suunnattu nuorten huoltajille.
Näe ihminen liikenteessä – puolin ja toisin
Myönteinen vuorovaikutus lisää liikenteen turvallisuutta, sujuvuutta ja miellyttävyyttä kulkutavasta riippumatta. Autoilijoiden on mopoilijoita kohdatessaan hyvä muistaa ja ymmärtää, että mopon selässä on useimmiten nuori ja kokematon tielläliikkuja, sillä mopokortin saa jo 15-vuotiaana.
– Esimerkiksi taajama-alueella ei useinkaan ole mitään syytä lähteä ohittamaan mopoa. Mopoilijan on taas oltava erityisen tarkkana lähestyessään risteystä kärkikolmion takaa, aivan kuten muidenkin kuljettajien. Lisäksi mopoilijoiden on hyvä olla aiheuttamatta tarpeetonta meluhaittaa naapuruston asukkaille, Vuoristo muistuttaa.
– Ylipäätään kannattaa nähdä liikenteessä ihminen, oli hän sitten mopon selässä tai auton ratissa. Monelle nuorelle mopo on kuitenkin välttämätön liikkumisväline ja samalla ensimmäinen moottoriajoneuvo. On hyvä muistaa sekin, ettei koko mopoilevien nuorten ryhmää pidä leimata virittäjiksi, Vuoristo korostaa.
Viisi vinkkiä turvalliseen mopoiluun:
- Tunne liikennesäännöt ja noudata niitä.
- Tunne itsesi ja hallitse kulkupelisi.
- Ota muut tielläliikkujat huomioon.
- Käytä sopivan kokoista ja ehjää kypärää ja kiinnitä hihna. Myös matkustajan on käytettävä kypärää.
- Muista ennakoiva ajotapa: nopeus tilanteen mukaan, tarkkaile kokonaistilannetta, pidä turvaväli ja vältä yllättämästä muita toiminnallasi.
Lähde: Liikenneturva
Uusimmat
-
18:44
MTV:n kysely: Eduskunnassa ei lämmetä erikoissairaanhoidon keskittämiselle – asiantuntijan mukaan on kiire
-
18:39
"Jotain selkärankaa löytyy" – kymmenkunta nuorta on tunnustanut ilkivallan mopomiitissä Seinäjoella
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
17:31
Maria Guzenina omisti TTK-tanssinsa muistisairaalle äidilleen – herkistyi kyyneliin suorassa lähetyksessä: "Se on herättänyt hänessä jotain"
-
17:30
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
17:26
MTV Detroitissa: Presidentti Biden liittyy autotehtaiden lakkovartioon – tästä on kyse
-
17:21
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Varkaat veivät huomattavan määrän kirkollista esineistöä Helsingissä – myös ovia rikottu
-
17:15
F1-unelma toteen! Hurjapäisen suorituksen James Bond -elokuvassa tehnyt Jessica Hawkins toteutti harvinaisen tempun
-
17:08
Suomen seuratuimmalla urheiluseuralla muhkea tavoite – julkkisjoukkue Gilla FC haluaa Veikkausliigaan
-
17:00
Tällainen on Abrams-panssarivaunu, joita Yhdysvallat nyt toimittaa Ukrainalle – "Suurimmat haasteet kaluston huollossa"
-
16:58
Suora lähetys Spede-elokuvan punaiselta matolta noin kello 17.20 alkaen – haastattelussa elokuvan tähtiä ja kutsuvieraita
-
Lataa lisää