Nyt puhuu Suomen oma Carbon Monoxide Man: "Nimelleen ei kukaan voi mitään" – Häkämies muistelee myös henkilöä nimeltä Erkki Too Much

Kuka on Carbon Monoxide Man? No tietysti Elinkeinoelämän toimitusjohtaja Jyri Häkämies. Tämän tietävät kaikki, jotka seuraavat aktiivisesti sosiaalista mediaa.

Metsäyhtiö UPM:n paperitehtaan sulkemisesta käytävä keskustelu sai viikonloppuna pikantin käänteen, kun sosiaalisessa mediassa alkoi levitä kuvakaappaus konekäännöksen aiheuttamasta nimiväännöksestä Carbon Monoxide Man.

Käännöshauskuutus oli lähtöisin MTV Uutisten jutusta, jossa EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies kritisoi pääministeri Sanna Marinin UPM:n paperitehtaan sulkemista koskevia puheita.

Ei uusi väännös, mutta mittaluokka yllätti

Häkämies eli Carbon Monoxide Man itse sai tiedon somessa leviävästä nimiväännöksestä ystäviltä.

– Joltain kaverilta tuli viesti. Ja sen jälkeen niitä tuli useampikin, ulkomaita myöten, Häkämies kertoo puhelimessa MTV Uutisille.

Kuten arvata saattaa, kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Häkämies on törmännyt nimensä englanninnokseen.

– Mutta tämä oli ensimmäinen kerta tässä mittakaavassa.

– Nimelleen ei kukaan voi mitään. Otin sen ehdottomasti huumorilla.

Liikasen liikanimi

Kysyn Häkämieheltä, tuleeko hänelle mieleen muita tunnettuja henkilöitä, joiden nimiä on vuosien varrella väännetty. Yksi hänelle tulee äkkiseltään mieleen.

– Erkki Liikanen – Erkki Too Much. Keventävässä huumorimielessä keksitty, Häkämies lisää varmemmaksi vakuudeksi.

Carbon Monoxide Man -kuvakaappaus on jo niin levinnyt, ettei sen alkuperäinen lähettäjä ole toimituksen tiedossa. Kyseiselle henkilölle kuitenkin kerrottakoon, että Häkämiestä väännös nauratti.

– Kiitos huumorista, sitä pitää olla mukana.

– Itse aihehan oli vakava, Häkämies kuitenkin muistuttaa puhelun päätteeksi.

Lue myös:

    Uusimmat