Ennen jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoja Suomen joukkueen päävalmentaja Antti Pennanen nosti avoimesti esiin Nuorten Leijonien tähtipelaajat. He olivat Anton Lundell ja Ville Heinola. Nyt heidän joukkoon on noussut hieman yllättävämpi nimi – Kärppien puolustaja Topi Niemelä.
18-vuotias Niemelä oli ennen keskiviikon Slovakia-ottelua Suomen sisäisen pistepörssin kärkipaikalla.
Tahti jatkui kovana myös Slovakiaa vastaan, kun Niemelä oli mukana kahdessa eri maalissa.
Kärppä-puolustaja paukutti ensin Suomen 2–0-johtomaalin tarkalla rannelaukauksellaan. Hetkeä myöhemmin hän oli alustamassa Kasper Simontaipaleen 3–0-maalia.
RAPORTTI: Nuorille Leijonille vakuuttava voitto MM-kisoissa – Kanada-otteluun herkullinen panos
Niemelä on koko turnauksen puolustajien pistepörssin kärkipaikalla (3 ottelua, 2+4=6).
– Hän on tuonut paljon meidän peliimme, Nuorten Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen sanoo Niemelästä.
Oulusta kotoisin oleva Niemelä nousi viime kaudella Kärppien liigamiehistön mukaan, kun hän pelasi 43 runkosarjaottelua (1+6).
Nuorten turnausten alla Niemelän syksy oli osittain rikkonainen, kun Kärpät kärsi koronahaasteista. Niemelä ehti pelata yhdeksän liigaottelua (0+3) ja kuusi U20-kamppailua (1+3=4).
Ennakolta Niemelän piti olla runkopelaaja Nuorten Leijonien MM-miehistössä. Nyt hän on kantanut isoa vastuuta niin tasakentällisin kuin ylivoimalla. Niemelän tehoilu on ollut iso positiivinen yllätys Suomen joukkueessa.
Nuorten Leijonien päävalmentaja Pennanen nostaa esille sen, miten Niemelä on ottanut isoja kehitysaskeleita vuoden aikaikkunan sisällä.
– Varsinkin hänen puolustuspelinsä on mennyt isosti eteenpäin, Pennanen näkee ja kehuu perään:


