Nuoren naisen superterveellinen dieetti kääntyi häntä vastaan – surulliset seuraukset

Liian terveellisen ruokavalion noudattaminen on nuoren naisen mukaan sairaus, johon tulisi puuttua ajoissa. Hänellä on asiasta omakohtaista kokemusta. 

Vuosi sitten bloggari Henya Perez päätti kokeilla erittäin rajoittavaa raakaruokadieettiä hoitaakseen kroonista hiivatulehdustaan. Sen sijaan, että ruokavalion noudattaminen olisi auttanut ikävään infektioon, se toi mukanaan uuden ongelman; syömishäiriön. Naiselle diagnosoitiin ortoreksia, jossa liian terveellinen ruokavalio muuttuu terveyden kannalta epäterveelliseksi.

Tässä ”Raw till 4" -ruokavaliossa syödään ainoastaan raakoja vihanneksia ja hedelmiä, kunnes aamuneljältä mukaan lisätään hieman hiilihydraatteja. Saadakseen päivittäisen kalorimäärän kasaan, naisen täytyi syödä hedelmiä ja vihanneksia kilokaupalla. Naisen aamupala koostuikin kymmenestä banaanista, lounas 1–2 kilosta muita hedelmiä. Hän ei sallinut itselleen mitään ruokavalion ulkopuolelta, ei edes suolaa tai öljyä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Suurin osa ajastani meni ruoan miettimiseen, aterioiden suunnittelemiseen, ruokakaupassa käyntiin, ruokakuvien ottamiseen ja tietysti syömiseen, nainen kertoo entisestä ruokavaliostaan, Perez kertoo.

Jatkuva jano, väsymys ja vatsavaivat piinasivat 

Vaikka vihannekset ja hedelmät ovat terveellisiä, tämän hyvin vähän proteiineja sisältävän ruokavalion noudattaminen toi pian mukanaan terveysongelmia, kuten pahoja vatsavaivoja ja jatkuvaa väsymystä. Runsaskuituinen ruokavalio sai naisen ravaamaan vessassa lukuisia kertoja päivässä, mikä rajoitti osaltaan myös hänen sosiaalista elämäänsä.

– Tunsin kärsiväni nestehukasta, vaikka join neljä litraa päivässä, ja tulin todella nälkäiseksi ja vihaiseksi todella nopeasti, nainen kertoo vaivoistaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Naisen elämä sai täyskäännöksen Thaimaassa, jossa pilaantuneen hedelmän syöminen sai naisen luopumaan tästä rajoittavasta dieetistä. Vaikka nainen kertoo palanneensa takaisin sallivampaan ruokavalioon, hän kertoo edelleen tuntevansa ahdistusta esimerkiksi öljyn käyttämisestä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Nainen toivookin kertomuksensa lisäävän tietoisuutta tämän vähemmän puhutun syömishäiriön ympäriltä. Ortoreksia on vakava syömishäiriö, vaikka ulospäin se saattaakin näyttää vain terveellisten elämäntapojen noudattamiselta. Kuka tahansa voi sairastua siihen. 

Ortoreksia

Ortoreksiassa sairastunut pyrkii orjallisesti oikeaoppiseen ja terveelliseen ruokavalioon, minkä seurauksena elimistö saattaa kärsiä tiettyjen ravintoaineiden puutteesta. Ortoreksian ja anoreksian välistä rajaa on usein vaikea määritellä. 

***


Lue myös:

    Uusimmat