Norjan naisten maastohiihto on uuden aikakauden edessä Therese Johaugin uran lopetuksen jälkeen. Norjan TV2:n asiantuntija Petter Skinstad maalailee ennustuksia, että ensi kaudesta voisi tulla norjalaisten naisten osalta heikoin pitkään aikaan.
LUE MYÖS: Johannes Kläbosta ei uhoa näy – norjalaistähti vaikeassa tilanteessa
LUE MYÖS: Venäläistähti Veronika Stepanova naureskelee suomalaismedialle – nämä otsikot olivat liikaa
Myös norjalaistähti Maiken Caspersen Falla ilmoitti uran lopettamisestaan viime kauden päätteeksi. Johaugin manttelinperijäksi kaavaillut Heidi Weng, Helene Marie Fossesholm ja Ingvild Flugstad Östberg eivät kuitenkaan ole parhaassa terässä pian alkavan kauden osalta. Kukaan kolmikosta ei odota, että taistelisi ainakaan alkukaudesta kärkisijoista.
– En usko, että asiat menevät kovinkaan hyvin Norjan naishiihtäjien osalta tällä kaudella. En ole kovinkaan optimistinen, ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Therese ja Marit ovat hemmotelleet meitä niin monen vuoden ajan, kolminkertainen maailmanmestari Anette Böe sanoi Dagbladetille.
– Se on surullista, että Helenellä on ollut vaikeaa, mutta hän tulee takaisin. Minulla on suurta uskoa siihen. Toivon samaa Ingvildille ja Heidille. Me tarvitsemme tällaisia naisia, jotka voivat ottaa vastuuta, Böe jatkoi.
TV2:n asiantuntija Skinstad uskoo, että Norjan naisille on luvassa vaikea kauden alku.
– Uskon, että meillä tulee olla maltilliset odotukset Norjan naisille tänä vuonna. Pelkästään tulosten osalta uskon, että siitä voi tulla heikoin kauden alku ellei heikoin kausi pitkään, pitkään aikaan, Skinstad totesi.

