Nora Rinne ja tämän esittämä Camilla Mustavaara palaavat Salatut elämät -sarjaan!

Salkkari-näyttelijä Nora Rinne on kulttuurialan moniosaaja 8:41
Nora Rinne paljastaa, millaista palautetta on saanut paluustaan

Syksyllä 2020 Salkkareista poistunut Nora Rinne ja tämän esittämä Camilla palaavat takaisin sarjaan.

Pihlajakadun asukkaat saavat joukkoonsa yhden pitkään poissa olleen hahmon, kun Camilla Mustavaara herää koomasta ja palaa takaisin Salatut elämät -sarjan kuvioihin.

Camilla vaipui koomaan vuonna 2020, kun hän ja Aki Nikkinen joutuivat hääpäivänään helikopterionnettomuuteen. Vasta avioitunutta pariskuntaa kuljettanut helikopteri rysähti Talen ja Sannin auton päälle kohtalokkain seurauksin. Onnettomuus vaati kolme kuolonuhria: Talen, Sannin ja näiden Ilja-pojan.

Camillaa esittävä näyttelijä Nora Rinne kertoo MTV Uutisille tehneensä poissaolonsa aikana taiteellista väitöstutkimustaan Teatterikorkeakoululla ja opettaneensa kyseisen korkeakoulun maisteriopiskelijoita. Nyt hän palaa suosikkisarjaan jännittynein tunnelmin.

– Se on aina itsellekin mielettömän jännää, että mitä tapahtuu. Ja olen innoissani, että saan taas olla Camillan nahoissa, koska silloin ei yleensä ole tylsää, hän toteaa.

Rinne kertoo jännittävänsä sitä, mitä hänen hahmolleen ja Pihlajakadulle on tapahtunut kahden vuoden aikana. Näyttelijä pohtii muun muassa, millaisia yllätyksiä Camilla joutuu kohtaamaan koomasta herättyään, onko osa yllätyksistä epämieluisia ja miten hahmo niihin reagoi.

– Tuleeko sieltä samanlainen tiukka asenne ja saako joku muutos hänet raivoihinsa, hän valottaa.

Näyttelijä kertoo Camillan roolin löytyneen helposti parin vuoden tauon jälkeen.

– Se on niin tuttu monen vuoden takaa. Sitten sitä haluaa myös vähän tunnustella, että onko Camillassa tapahtunut jotain muutosta, koska ehkä hänessäkin voi tapahtua, hän pohtii.

Rinne kuvailee Camillan olevan määrätietoinen ja konflikteja kaihtamaton hahmo.

– Se on minusta mageeta. On hauskaa näytellä ihmistä, jonka on tosi helppo sanoa ei, ja jonka on helppo mennä kohti vaikeita tilanteita ja kriisejä, hän sanoo.

– Se on mielestäni myös positiivista, vaikka Camillassa on paljon sellaista, jota ei välttämättä haluaisi tuoda omaan persoonaan. (Camilla) on tietyllä tavalla itsekäs ja omaa etua tavoitteleva, hän jatkaa.

Camillaa on tituleerattu Salkkareiden naispahikseksi. Rinteen mielestä pahiksen roolin tekeminen on hauskaa. Hän ajattelee pahisten tuovan Salkkareiden kaltaisten sarjojen kohtauksiin rytmiä ja vievän niitä eteenpäin. Lisäksi hän löytää Camillan kaltaisesta pahiksesta paljon huumoria.

– Mielestäni katsojat tunnistavat hyvin sen hauskuuden ja että pahistelu ei ole pelkästään synkkää. Siinä on myös semmoista huumoria ja yhdessä nauramista katsojien kanssa.

Katso alla olevalta videolta Salattujen elämien vastaavan tuottajan haastattelu! Marko Äijö paljastaa, miksi helikopterionnettomuus-juonenkäänteeseen päädyttiin

Salatut elämät on pyörinyt suomalaisten televisioissa jo yli 20 vuoden ajan – vastaava tuottaja paljastaa, mikä juonenkäänne kaduttaa 18:16

Salatut elämät arkisin klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla! Jaksot katsottavissa viikkoa ennen C MoressaSalkkareiden kevään erikoispitkä päätösjakso on koko Salkkarit-työryhmän tuloksista leikkaaja Eeva Heleniuksen muotoilema tiheätunnelmainen kokonaisuus. Päätösjakso MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa 22.6.

Lue myös:

    Uusimmat