Niko Saarinen kauhusta kankeana: "Ei ole koskaan jännittänyt näin paljoa"
Kotoisa-ohjelman uudistunut tiimi toteuttaa muutoksen Niko Saarisen kotiin.
Kotoisa-sarjan kuudennella kaudella toteutetaan taas toinen toistaan upeampia muutoksia suomalaisten kodeissa ja pihoissa. Kaudella asiantuntijoina nähdään sekä tuttuja että uusia kasvoja. Aiemmilta kausilta tuttu sisustussuunnittelija Seija Strand tekee paluun ohjelmaan.
Kauden aikana Seija Strand ja Vilja Schepel toteuttavat näyttäviä ja toimivia koteja. Pihoja loihtivat Helga Andersson ja Arto Kontio.
Kauden viidennessä jaksossa maanantaina 29. huhtikuuta somevaikuttaja ja radiojuontaja Niko Saarinen janoaa persoonallisempaa kotia.
Haastetta tuo asunto, jossa kaikki on uutta ja muutokset on tehtävä olemassa olevaa säästäen. Saarinen toivoo kodin muuntautuvan tunnistamattomaksi.
Kotia ja toiveitaan esitellessään hän asettaa Strandille ja Schepelille valtavat paineet. Saarinen sanoo, ettei aio peitellä pettymystään, jos paljastuksessa sellaisen kokee. Mies arvelee, että jos kodista löytyy ruma räsymatto, niin kohta siinä vierellä on toinen, kun hän käy maton viereen makaamaan.
– On tehnyt joka päivä mieli tulla kotiin ja puhaltaa peli seis, Saarinen tunnustaa ennen suurta paljastusta.
Katso esimakua jaksosta ylhäällä olevalta videolta!
Haku Kotoisan seitsemännelle kaudelle mukaan on käynnissä täällä.
Kotoisa alkaa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla ma 1.4. klo 20. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon.
Uusimmat
-
14:11
Pörssisähkön hinta pomppaa tiistaiaamuna
-
14:08
Hannu lenkkeilee paljain jaloin kaupungissakin – tältä näyttävät jalkapohjat, kun juoksee ilman kenkiä
-
14:08
Kylian Mbappe ostanut jo luksusasunnon Madridista – myyjänä Espanjan supertähti
-
13:56
Palestiina-protestiaalto levisi maailmalta Helsingin yliopistoon – mielenosoittajat pystyttivät telttaleirin
-
13:33
Poliisin vanha tuttu iski kymmeniin Mercedes-Benzeihin Helsingin arvoalueella
-
13:30
Red Bull löysi Max Verstappenin autosta reiän
-
13:19
Metso aloittaa muutosneuvottelut – jopa 90 tehtävää uhattuna Suomessa
-
12:55
Erika Vikman rokkasi Käärijän keikalla rohkeassa asussa – katso kuvat!
-
12:51
Hus päätti: Synnytykset Lohjan sairaalassa loppuvat
-
12:40
Vakava liikenneturma Lappeenrannassa – yksi kuollut
-
12:37
IL: Vihreiden ex-ministeri Tarja Cronberg vieraillut Venäjän propagandaan liitetyissä seminaareissa
-
12:35
Saako kevätlumikaaos vihatun jatko-osan? Meteorologi Jenna: Suomi muuttuu ensi yönä siniseksi
-
12:29
Ulkomaisten marjanpoimijoiden riiston kitkeminen hankalaa – tässä vaihtoehdot
-
12:18
SM-liigassa kaksi isoa sopimusuutista – tehotykki vaihtaa seuraa Suomessa
-
12:11
Kreml kommentoi väitteitä Venäjän suunnitelmista laajoista sabotaaseista Euroopassa
-
11:53
Helsingin kaupungin verkkosivuilla palvelunestohyökkäys
-
11:52
MTV Malmössä – näin poikkeuksellisen suuret turvatoimet näkyvät euroviisukaupungissa
-
11:52
Oireet voivat olla pelottaviakin – tällainen on Suomessa nyt lisääntyvä hinkuyskä
-
11:32
Kalle Rovanperältä lupaavaa herkuttelua – nyt apuna vielä valttikortti
-
11:15
Pikaratikka kolarissa Helsingissä – auto pyörähti katon kautta ympäri
-
Lataa lisää