Kotoisan kahdeksannella kaudella nähdään muutoksia.
Kotoisan kahdeksas tuotantokausi starttaa maanantaina 2. maaliskuuta. Uudella tuotantokaudella nähdään monipuolinen kirjo erilaisia koteja, pihoja ja niiden tarinoita.
Kauden aikana pelastetaan autiotalo, rakennetaan nuorelle kotipesä Punavuoreen, toteutetaan eläkeläisen unelma naisluolasta sekä saatetaan remontin uuvuttaman pariskunnan vuosia kestänyt työ päätökseen. Pihakohteissa taiotaan tilaa minipihaan, annetaan lapsuuden pihalle uusi elämä ja haastetaan fysiikan lakeja kohteessa, jonne kulku on liki mahdoton.

Sisustussuunnittelija Seija Strand ratkaisee monia kotien tuttuja pulmia säilytystiloista toimimattomiin pohjiin. Tällä kaudella sisäkohteissa tehdään poikkeuksellisen suuria muutoksia pohjaratkaisuihin. Myös pihakohteiden muutoksissa nähdään mullistavia uudistuksia. Kotoisan uusi pihasuunnittelija Kati Jukarainen loihtii käyttökelvottomistakin pihoista huikeita lopputuloksia. Pihojen kekseliäät ratkaisut esittelevät ennennäkemättömiä kokonaisuuksia.
Kotoisan asiantuntijoina nähdään niin tuttuja, kuin uusiakin kasvoja. Kauden pihat toteutuvat Kotoisan uuden pihasuunnittelija Kati Jukaraisen ja Teemu luostarisen voimin. Koteja toteuttavat Seija Strand ja Vilja Schepel.
TUTUSTU UUDISTUNEESEEN KOTOISA-TIIMIIN:
Suunnittelijakonkari Seija Strand
Kotoisan sisäkohteiden suunnittelusta vastaa sisustussuunnittelija (SI) Seija Strand. Hän on toiminut alalla menestyksekkäästi yli kahden vuosikymmenen ajan. Monipuoliselle urapolulle mahtuu niin suuria bränditaloja kuin pienempiäkin toimijoita. Yrittäjänä Seija on toiminut jo yli 20 vuoden ajan. Suunnittelupöydälle kuuluvat kotien lisäksi hotellit, laivat, kahvilat ja toimistot.
Kotoisassa Seija on suunnitellut koteja aiemminkin. Tämänkertainen tuotantokausi on Seijalle kuudes. Intohimona ovat haasteet, joiden ratkaisut synnyttävät toimivan ja kauniin tilan.
Uransa kohokohdiksi Seija nimeää kaikki ne hetket, jolloin asiakkaat ovat olleet silmin nähden kiitollisia. Yhden uransa mieleenpainuvimmista ja ehdottomista huippuhetkistä Seija kertoo liittyvän Kotoisaan.
”Eräs aiempien kausien kohde on ollut erityisen palkitseva. Perheen äiti ottaa minuun edelleen säännöllisesti yhteyttä. On koskettavaa kuulla, että he muistavat minut ihmisenä, joka muutti heidän arkensa.”
Joogaava urakoitsija Vilja Schepel
Kotoisan kahdeksannen tuotantokauden sisäkohteiden urakoitsija Vilja Schepel on rakennusmestari ja yrittäjä. Alalla hän on ollut 2000-luvun alusta saakka.
Korjausrakentamiseen erikoistunut Vilja nauttii työnsä haastavuudesta. Erityisesti häntä kiehtoo korjausrakentamisessa sen monipuolisuus. Lähes päivittäin tulee vastaan uudenlaisia tilanteita, joissa vaaditaan ongelmanratkaisutaitoja. Intohimoisesti rakentamiseen suhtautuva Vilja pitää tärkeänä sitä, että saa oppia työssään alati jotain uutta – vielä yli 20 vuoden työkokemuksen jälkeenkin.
”Korjausvaihtoehtoja pitää aina miettiä, eivätkä ne ole yksiselitteisiä. Se on ihanaa. Jos joutuisin tekemään jotain yhtä tiettyä asiaa päivästä toiseen, kuolisin sisäisesti viikossa.”
Vilja on Kotoisan sisäkohteiden urakoitsijana kolmatta kertaa.
Puutarhan moniottelija Kati Jukarainen
Kotoisan kahdeksannen tuotantokauden pihakohteiden suunnittelija Kati Jukarainen on maisemasuunnittelija ja yrittäjä. Kati innostui puutarhan hoidosta jo nuorena hautausmaan kesätyöpaikan myötä. Alalle hän kouluttautui aikuisena, ja on suunnitellut pihoja ainakin 15 vuotta. Kotoisassa Kati on mukana ensimmäistä kertaa, mutta hän on tuttu kasvo muistakin lifestyle- ja remonttiohjelmista.
Katin intohimo kasveihin ja puutarhaan näkyy ammatin lisäksi elämäntavassa. Kädet ovat mullassa myös vapaa-ajalla, mutta lisäksi monipuolinen innostuneisuus ja puutarhaosaaminen näyttäytyvät kirjoittamisen ja kuvaamisen muodossa.
Kati kertoo kasvien olevan hänellä ”ytimessä”.
”Puutarhassa on kaikki! Siinä yhdistyy tekeminen, kauneus, mielenrauha ja liikunta. Niin ja kasvattaahan puutarha myös kärsivällisyyttä.”
Dynaaminen monitoimikone Teemu Luostarinen
Kotoisan kahdeksannen tuotantokauden pihaurakoitsija Teemu Luostarinen on aloittanut uransa vuonna 2000 kivitöiden parissa. Pikkuhiljaa työnkuva laajeni ja nykyään Teemu tekee kokonaisvaltaista piharakentamista yrittäjänä. Erityistä rakentamisen iloa Teemu kokee silloin, kun saa nähdä pihan rakentuvan alusta loppuun.
Teemu on mukana Kotoisassa toista kertaa. Hän kuvailee Kotoisaa upeaksi kokemukseksi.
”Tunteiden kirjo remontin aloituksesta valmiiseen pihaan on valtava. Kaivautuminen mutavellistä pihan luovutukseen on huippua. Syvistä vesistä asukkaan riemuun ja onneen – se on hieno tunne. Olen jäänyt siihen hieman koukkuun."

