NASA lähettää 120-metrisen ilmapallon stratosfääriin – projektissa yritetään selvittää, miten tähdet ovat syntyneet

Yhdysvaltain avaruus- ja ilmailuhallintovirasto NASA aikoo lähettää jalkapallokentän kokoisen ilmapallon maapallon stratosfääriin tutkimaan tähtien kehitystä.

Jättimäinen pallo lähetetään Antarktikselta stratosfääriin eli ylempään ilmakehäkerrokseen kolmen viikon ajaksi. Samassa kerroksessa sijaitsee myös maan otsonikerros.

Lähtölaukaisun on määrä tapahtua joulukuussa 2023, ja testaaminen aloitetaan ensi kuussa.

Pallon mukana lähetetään ASTHROS (Astrophysics Stratospheric Telescope for High Spectral Resolution Observations at Submillimeter-wavelengths) -infrapunateleskooppi ja sen jäähdytyssysteemi. Ne roikkuvat pallon alapuolella.

"Se on todella haastavaa"

Ihmissilmä ei pysty näkemään infapuna-aaltoja, mutta niistä voidaan päätellä esimerkiksi kaasujen tiiviyttä ja nopeutta niissä osissa avaruutta, joissa tähtiä muodostuu.

Pallo tulee olemaan täytettynä halkaisijaltaan noin 120 metriä, ja se lähetetään noin 40 kilometrin korkeuteen. Se ei siis ole avaruudessa, vaikka onkin aivan sen rajamailla.

– Lähetämme ASTHROS:n avaruuden reunalle planeettamme kaukaisimmalle ja ankarimmalle alueelle. Jos pysähdyt miettimään asiaa, se on todella haastavaa, mikä tekee siitä myös erittäin jännittävää samaan aikaan, sanoo projektin insinööri Jose Siles.

Tutkii supernovien räjähdyksiä

Teleskooppia voidaan ohjata maasta käsin ja ladata sen keräämää dataa välittömästi.

Pallon alapuolella roikkuvat osat tutkivat supernovien räjähtämisessä tapahtuvaa ilmiötä, jota englanniksi kutsutaan nimellä stellar feedback.

Nämä voimakkaat purkaukset voivat työntää materiaaleja ja pysäyttää tähtien muodostuksen, tai saada ne kerääntymään ja kiihdyttää niitä.  

NASAN laboratorion mukaan ilman tätä ilmiötä kaikki galaksimme tähtienvälinen pöly ja kaasu olisi muuten muodostunut lopulta tähdiksi.

ASTHROS suunnataan alueille, joissa tähtiä uskotaan muodostuvan ja luo niille kerääntyneestä kaasusta 3D-karttoja. Niistä kartoista pystytään lopulta muodostamaan tietokonesimulaatiot tähtiemme evoluutiosta.

Teleskooppi lopulta irrottautuu ilmapallosta

Kun ASTHROS on kiertänyt stratosfäärissä kolmisen viikkoa, se irrottautuu ilmapallosta ja laskeutuu laskuvarjon avulla takaisin maahan, jotta sitä voidaan käyttää uudelleen tulevaisuudessa.

Vaikka ilmapallo voi vaikuttaa vanhanaikaiselta, NASA vakuuttaa sen Scientific Balloon -ohjelman olevan sille erittäin tärkeä ja riskittömämpi tutkimusteknologia lyhyemmillä matkoilla.

Ne ovat halvempia ja huomattavasti nopeampia kuin avarauusohjelmat. Samankaltaisia palloja, joskin huomattavasti pienempiä, on lähetetty jo 30 vuoden ajan.

Lue myös:

    Uusimmat