Näkokulma: Suomi tärvännyt puolet maastohiihtokalenterista – peliliikkeet vuosikausia myöhässä

Krista Pärmäkosken viides ja kuudes sija sekä Ristomatti Hakolan kuudes sija. Siinä on suomalaisten saldo tämän kauden maailmancupin sprinttifinaaleista. 

Yhteensä 24 sprinttiä, 144 finaalipaikkaa ja näistä kaikista kolme meni suomalaisille. Järisyttävän huono saldo!

Tilasto on itse asiassa tämän vuosikymmenen surkein (katso alla oleva taulukko). Suomi oli jäänyt aiemmin 2010-luvulla kahdella kaudella ilman palkintosijaa, mutta noina vuosina finaalipaikkoja irtosi enemmän. 

Suomen menestys maailmancupin sprinttihiihdossa 2010-luvulla:

LUE MYÖS: Venäläistähdeltä silmitöntä sikailua! Huitaisi sauvalla MM-hiihtojen ruotsalaissensaatiota – "Brutaali isku" 

Eihän Suomi ole koskaan ollut sprinttihiihdon huippumaa, mutta nyt näyttää siltä, että ero kärkeen repeää entisestään. Ja tämä tapahtuu aikana, jolloin pikapyrähdysten osuus maailmancupista ei ole ainakaan vähenemässä – todennäköisesti päinvastoin. 

Se vähäinenkin menestys kolmen kortin varassa

Hakola ja Pärmäkoski ovat vastanneet suomalaisten sprinttimenestyksestä lähivuosina, mutta sunnuntaina päättyvä maailmancup-kausi on ollut heillekin vaikea pikamatkalla. 

Hakola täyttää ensi kuussa 28 ja Pärmäkoski joulukuussa 29 vuotta, joten menestysvuosia on vielä jäljellä, mutta merkittävä tasonnosto sprintissä on heille jatkuvasti vaikeampi rasti.

Lupaavin nimi kaksikon takana on 24-vuotias Joni Mäki, joka otti kolme 10. sijaa tällä kaudella. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Entäs muut? Tämän kauden maailmancup-kisojen tuloslistoilta seuraavat suomalaisnimet löytyvät sijoilta 14:s (Lauri Vuorinen) ja 18:s (Andrea Julin ja Katri Lylynperä). Ja nämä ovat siis yksittäisten kilpailujen huipputuloksia, ei perustasoa. 

LUE MYÖS: Suomen sprinttihiihto kriisissä, Jari Isometsältä suora vaatimus Hiihtoliitolle – "Nyt on paniikkinappula pohjassa"

Tässä kohtaa saa huhuilla sprinttimaajoukkueiden perään. Niitä ei nimittäin ole. Miehillä on joskus ollut, naisilla ei koskaan. Kun laduille sinkoutuu varsinkin Norjasta, Ruotsista ja Venäjältä jatkuvasti uusia kovia vauhtihirmuja, jotka nimenomaan erikoistuvat sprinttiin ainakin uransa alkupuolella, suomalaiset eivät pysy peesissä. 

Yksi iso syy tähän on sprinttimaajoukkueiden – siis erityisesti sprinttimenestykseen pyrkivälle hiihtäjälle luodun polun – puute. Sen pitäisi olla vaihtoehto, ja kun hiihtäjän ominaisuudet tukevat sprinttiä, siihen pitäisi kannustaa – ei ohjata kaikkia "yleishiihtäjän" ladulle.

Kun maailmancup-kalenterin 29 kisasta 12 on sprinttejä, minkä päälle laitetaan vielä yhteensä lähes kymmenen massalähtöä ja takaa-ajoa, menestyminen vaatii peruskestävyyden lisäksi yhä enemmän irtiotto- ja rytminvaihdoskykyä sekä taitoa hiihtää porukassa.

Ja näiden ominaisuuksien tärkeys korostuu entisestään, jos latuprofiileista tulee jatkossa entistä helpompia, mistä myös MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä huomautti Seefeldin MM-kisojen aikaan.  

Sprinttihiihtoon panostaminen nuorena toisi kaikkea tätä. Kestävyysominaisuuksia ehtisi kohentaa myöhemminkin. Esimerkkinä – joskin äärimmäisenä sellaisena – voi mainita vaikka Marit Björgenin, joka ehti ottaa 11 maailmancupin voittoa sprintissä 22-24-vuotiaana ennen ensimmäistä lukuisista ykköstiloistaan normaalimatkoilla. 

Anita Korvasta saattaa kehittyä huipputekijä – myös sprintissä.   Lehtikuva

Nyt näyttää siltä, että Suomella on edessä pelottavan kuivia kausia maailmancupin sprinttiladuilla. Menestystoiveet suuntautuvat lähinnä Hakolaan, Mäkeen ja Pärmäkoskeen, minkä lisäksi 19-vuotiaan Anita Korvan kehityskäyrä kiinnostaa.   

Laman pituuteen vaikuttavat Hiihtoliiton peliliikkeet, jotka ovat joka tapauksessa sprintin osalta vuosia myöhässä.