Jari Isometsä ärähtää suomalaislupausten ajattelutavasta: "Miksi? Voita kolme kultaa ja tule kotiin"

12:55
Video: Jari Isometsä ja Antero Mertaranta puivat lähtökohtia MM-kisojen toiselle viikolle.

Seefeldin MM-kisojen hiihtoreittien on laajalti hoettu olevan helppoja ja nopeita. Tähän kytköksissä olevasta nykyhiihdon suuntauksesta MTV Urheilun asiantuntijalla Jari Isometsällä on suomalaisnuorille painavaa sanottavaa.

Seefeldin MM-latujen suurin korkeusero on 68 metriä – noin puolet siitä, mitä paikkakunnalla nähtiin MM-kisoissa 1985. Yksinkertaistetusti Seefeldin nykyisillä tasamaisilla reiteillä kysytään monia ratoja enemmän nopeusominaisuuksia, jolloin ylämäkijaksavat ja kestävät hiihtäjät eivät pääse jylläämään vahvuuksillaan niin vahvasti kuin muualla – vaikka kestävyysominaisuuksia ja hapenottoa toki vaaditaankin.

– Esimerkiksi tästä käy naisten yhdistelmäkisa, jossa Therese Johaug karkasi. Jos on riittävän kova urheilija, pystyy karkuunkin pääsemään. Miesten yhdistelmäkisassa tuli lisäksi kuuden miehen pääryhmä. Eivät ne sillä tavalla helpot ole, vaikka monesti on totuttu näkemään arvokisoissa vähän rankempia latuja, ja siihen nähden ne ovat helpommat kuin yleensä, Isometsä ruotii.

Silmiinpistävän helpolla naiset pääsivät sunnuntaina parisprintin tasaisella reitillä, joka oli myös liukas.

– Nousua ei ollut oikeastaan ollenkaan. Miesten parisprinttiladussa puolestaan oli yksi nousu ja niin kovavauhtinen lasku, että sillä nousulla ei ollut tavallaan mitään merkitystä, kun kukaan ei halunnut mennä keulassa. Sillä tavalla ne ovat olleet helpohkot, mutta kyllä siellä silti normaalimatkoilla perusominaisuudet, hapenotto ja jaksaminen korostuvat, vaikka eivät korostukaan niin paljon kuin monilla muilla laduilla. 

Laajemman perspektiivin fakta on, ettei kestävyysominaisuuksia vaadita suuressa osassa kisoja enää takavuosikymmenien lailla. Radat ovat helpottuneet ja vauhdit kasvaneet.

– Maailmancupissa hiihdetään helpompia latuja jo siitä syystä, että kierrokset ovat lyhyitä, usein 2,5 kilometrin mittaisia. Miten sinne 2,5 kilometriin oikein pitkän nousuosuuden saa? 

– Tämä on vähän kiinni myös siitä, missä kisat pidetään, mutta sekin on aika huono selitys sinällään. Olen Seefeldissä monta maailmancupia hiihtänyt, ja kyllä sieltä nousua löytyy.

Nykyinen reittisuuntaus on Isometsän näkemyksen mukaan ok. Hän ymmärtää yhteislähtökisojen loppukiriratkaisujen näyttävyyden, mutta pidemmälle ei ole hiihtolegendan mukaan varaa mennä.

– Perusajatus hiihdossa on iät ja ajat ollut, että se on kestävyysurheilua. Siihen on tullut uutena lajityyppinä sprintti – hyvä näin – mutta ei muuteta kestävyyspuolen merkitystä enempää.

– Tämän helpommaksi ladut eivät saa muuttua maailmancupissa tai arvokisoissa. Voitaisiin asettaa standardi, että pyritään tähän ja tämän helpompia ei enää tulisi. Muuten käy sillä tavalla, ettemme näe enää värikkäitä kisoja ollenkaan.

Isometsä korostaa nykysuuntauksen kilpailullisia vaikutuksia.

– Jos on oikein helppo latu, eihän siellä vedä yhteislähtökisassa kukaan. Kaikki tajuavat, että tämä on niin helppo latu, että täällä ei eroja tule. Hiihdellään vain ja toivotaan, että saan siihen loppukiriin hyvän paikan, koska täällä on 30 muutakin, jotka haluavat sen hyvän paikan. Toivotaan, että sauva ei mene poikki ja toivotaan, että en kaadu.

"Se oli ihan pellelatu"

Isometsä kokee, etteivät suomalaisurheilijat ole sinänsä suuresti laduista valittaneet, joskin esimerkiksi Krista Pärmäkoski kommentoi parisprinttireitin helppoutta, joka ei suosinut Suomea.

Nopea baana ja liukas keli mahdollisti Slovenian (Katja Visnar ja Anamarija Lampič) yllätyshopean, kun taas Suomi (Pärmäkoski ja Anne Kyllönen) jäi seitsemänneksi.

– Naisten parisprintti on ehkä paras esimerkki. Jos olisi toisenlainen latu, Suomi tuskin olisi Slovenialle hävinnyt.

Yhdistetyn parisprintissä seitsemänneksi sijoittunut Suomen joukkue (Eero Hirvonen ja Ilkka Herola) kritisoi helppoa reittiä voimakkain sanoin päävalmentaja Petter Kukkosen tulituella. Mäkiosuus korostui, eikä hiihtämällä ollut paljoa tehtävissä.

– Sehän oli ihan pellelatu se yhdistetyn parisprintti. Oliko korkeuseroa 15:tä metriä... Molemmat nousut olivat loivia, ne pääsi wassuttamalla eikä tarvinnut kuokkaa paljon kisassa iskeä. Jos tuo olisi ollut perinteisen sprintti, siellä olisivat naisetkin työntäneet tasatyöntöä, Isometsä sanoo.

Iso oppi suomalaiseen harjoitteluun

Hiihdon sprinttiratojen helppoutta Isometsä ei yleisesti ottaen näe ongelmana. Päinvastoin, kun kyse on yksinomaan sprintistä.

– Jos kerran on ohjelmassa sprintti, turha sinne on mitään neljän ja puolen minuutin latua laittaa, jolloin siellä pärjäävät samat hiihtäjät kuin normaalimatkoillakin. Hyvä suuntaus olisi ehdottomasti se, että sprinttiladut olisivat helppoja ja lyhyitä, jolloin homma olisi todella sprinttiä.

– Sitten taas normaalimatkat hiihdetään riittävän vaativilla laduilla, jolloin kuntotekijät ja hapenotto ja tämän tyyliset asiat pääsevät enemmän oikeuksiinsa. Silloin olisi kaikille hiihtäjätyypeille tarjolla mahdollisuus. Se, että sprinttiladut olisivat riittävän helppoja, toisi varmasti myös uusia tyyppejä.

Nykyinen suuntaus on osin jo muokannut hiihtäjien harjoittelua.

– Kun hiihdon suuntaus on mennyt tähän ja tähän tämä myös todennäköisesti jää, se pitää harjoittelussa ottaa huomioon. Meidän pitää opetella hiihtämään kovempaa, pitää opetella rytminvaihtoja ja pitää opetella hiihtämään taloudellisesti helppoa kovaa. Nyt vanhakantainen harjoittelu, pelkkä fyysisen kunnon nostaminen, ei riitä.

"Parhaana ja samalla huonoimpana esimerkkinä" suuntauksen vaikutuksista Isometsä mainitsee Norjan sprinttitykin, kirihirmu Johannes Hösflot Kläbon. Seefeldissä Kläbo on jo voittanut sprintin ja parisprintin maailmanmestaruudet.

– Eihän hän ole fyysisesti vielä lähelläkään jotain Iivo Niskasen tasoa. Nyt nähtiin yhdistelmäkisassa, että hän ei pysy 10 kilometriä enempää huippujen mukana. Hän tulee kuitenkin todennäköisesti kolmen kultamitalin kanssa kotiin, kuten tuli viime olympialaisissakin. Kun on tietyissä ominaisuuksissa riittävän hyvä, voi näinkin kovan menestyksen saada.

– Minun mielestäni tämä pitäisi hyväksyä. Suomessa on sitä vallalla, että kaikkien pitäisi hiihtää kaikkia matkoja. Vaikka meillä olisi miten hyvä sprintterijuniori, hän vastaa kysyttäessä, että kyllä minä haluan olla sellainen yleishiihtäjä, joka hiihtää kaikkia matkoja.

Isometsä korottaa tämän sanottuaan ääntään ja ärähtää.

– Miksi? Voita kolme olympiakultaa – sprintti, sprinttiviesti ja normaaliviesti – ja tule kotiin. Ei kukaan kysy sinulta, etkö jaksanut hiihtää pitkiä matkoja. Jos olet jossakin oikein hyvä ja sinulla on ominaisuudet siihen, unohda kolmekymppiä ja viisikymppiä. Älä edes mieti niitä, vaan voita sprintin olympiakulta ja sillä hyvä. Tätä ajattelua pitäisi Suomessa olla enempi. Meillä kaikkia haluavat olla distanssi- ja yleishiihtäjiä, mutta kun se ei vain tuolla enää riitä.

Isometsä nostaa viestinsä vahvistukseksi esiin vielä yhden esimerkin.

– Federico Pellegrinolla on kuusi arvokisamitalia, eikä hän ole koskaan jaksanut hiihtää viittä kilometriä pidempään.

Pellegrinolla on aikuisissa yksi olympiahopea ja viisi MM-mitalia, kaksi näistä Seefeldistä. Italialainen on hiihtänyt kaikki arvokisamitalinsa sprintistä tai parisprintistä.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja