Helsingin IFK on kääntänyt puolivälieräsarjan Lahden Pelicansia vastaan päälaelleen ja on voiton päässä välieräpaikasta. HIFK on lyönyt lahtelaiset kuilun partaalle aggressiivisella paineistuspelaamisella, kirjoittaa MTV Urheilun toimittaja Otto Leinonen.
IFK:n ja Pelicansin välinen pudotuspelisarja on ollut tähän mennessä upeaa seurattavaa. Ottelusarjassa on riittänyt vauhtia, tunnetta, draamaa ja rytinää.
Pelillisesti IFK on ottanut hallitsijan paikan – etenkin yhdessä asiassa.
Aggressiivista paineistamista
IFK pyrkii paineistamaan erittäin aggressiivisesti, usein kahdella, joskus jopa kolmella pelaajalla. IFK tekee tämän jopa sillä uhalla, että joukkueen puolustusvalmius hieman kärsisi.
Kyseinen pelitapavalinta vaatii jokaiselta pelaajalta rajua jalkatyötä, terävää pelin lukemista, kovaa keskittymiskykyä sekä yhteistyötä. Jos jokin näistä asioista sakkaa yhdelläkin pelaajalla, viisikon tiiviyteen tulee sinne tänne rakoja.
LUE MYÖS: Näkökulma: Yksi voitto ei takaa vielä mitään – TPS on etenkin näissä asioissa HPK:ta jäljessä
IFK on pystynyt paineistamaan tiiviillä viisikolla ja siten, että kenttätasapaino on säilynyt. Silti viisikon tiiveyttä on ajoittain venytetty äärimmilleen, jolloin on ollut lähellä, että pelaajien väliset etäisyydet ovat venyneet.
Tämä on näkynyt etenkin, kun IFK:n karvaajat ovat vieneet taklauksensa loppuun asti tilanteissa, joissa ehkä pelin voittamisen ja viisikon tiiveyden kannalta olisi ollut järkevämpää jättää taklaamatta.

