Teemu Pulkkinen haluaa pelata Suomessa. Hän kertoo myös iloisen perheuutisen.
Teemu Pulkkinen palasi tämän kauden alussa 12 vuoden tauon jälkeen pelaamaan seurajääkiekkoa Suomeen, synnyinkaupunkinsa Mestis-seuraan Kiekko-Vantaaseen. Paljon julkisuutta keränneen hyökkääjän sesonki jatkui myöhemmin kahdeksan Mestis-ottelun jälkeen Saksan kakkostasolla Starbulls Rosenheimissa.
Tuoreelta Saksan-keikalta on myös iloinen perheuutinen. Pulkkinen sai perheenlisäystä: neljännen lapsensa, joka on hänen ensimmäinen poikansa.
– Kiva, että saatiin poikakin, mutta eihän sillä niinkään väliä, kun terve lapsi syntyi. Onhan se kuitenkin kiva, ettei ole ihan akkavalta talossa, 34-vuotias pelaaja kommentoi MTV Urheilulle.
Starbulls Rosenheim tiedotti huhtikuun taitteessa, ettei Pulkkinen jatka seurassa. Eilen mies saapui Suomeen kevään ja kesän viettoon.
– Kesät on aina vietetty Suomessa, vaikka olen ollut monta vuotta ulkomailla pelaamassa ja reissussa. Suomen kesä on hieno.
Halu pelata Suomessa
Pulkkinen tekee haastattelun aikana kristallinkirkkaaksi, että hän mielisi jäädä kotimaahan pidemmäksikin aikaa.
– Ensi kauden tavoite on, että pelipaikka löytyisi Suomesta ja olisi lähempänä perhettä. Katsotaan rauhassa, mitä kesä ja syksy tuovat tullessaan, mutta lähtökohtana on, että saisi jäädä Suomeen pelaamaan.
Ura jatkuu hänen mukaansa ilman muuta.
– Jos ei paikkaa löydy, lähdetään jossain vaiheessa taas ulkomaille pelaamaan. Mies on kuitenkin hyvässä kunnossa. Jalka kulkee, tuntuu siltä, että on taas muutamien vuosien jälkeen oikein mukava pelata, on pelivuosia vielä jäljellä ja motivaatio on korkealla.



