Näin selätät lentopelon! Kolme konkreettista vinkkiä

Lentoyhtiö Norwegianin liikennelentäjä ja lentopelkoisia työkseen valmentava psykologi kertovat, miten lentopelosta kärsivä voi rauhoitella itseään.

Lentopelon taustalla on monia eri tekijöitä. Suurin osa lentopelkoisista kärsii hallinnan menettämisen tunteesta. Osalla saattaa olla korkean tai suljetun paikan kammo. 

Psykologi Paula Kinnunen valmentaa työkseen lentopelkoisia. Hän kertoo, että lentopelosta voi päästä eroon sitkeällä harjoittelulla.

Pakkaa kaikki valmiiksi hyvissä ajoin

Lentopelkoisen kannattaa alkaa jo kotona valmistautua lähestyvään matkaan siten, että kaikki pakataan valmiiksi viimeistään edeltävänä iltana. 

– Mitään ei pidä jättää viime tinkaan. Pakkaaminen ja kaikki mahdolliset tarvittavat reseptit, aurinkovoiteet, kaikki kannattaa hankkia hyvissä ajoin, Kinnunen neuvoo.

Hengittele ja kokeile rentoutumisharjoituksia

Psykologi Kinnunen kertoo, että koneessa kannattaa hengitellä syvään kaikessa rauhassa ja tehdä rentoutumisharjoituksia. 

Alla olevalla videolla piipahdetaan museokoneessa kokeilemassa keinoja, joilla lentopelkoinen voi koneessa ollessaan rauhoittaa levotonta oloa.

Kerro, että sinua pelottaa

Jos olet matkalla yksin, voit nykäistä hihasta matkustamohenkilökunnan jäsentä ja kertoa, että sinua jännittää.

– Yleensä lentopelkoista rauhoittaa se, että tietää, että joku tietää, Kinnunen sanoo.

Lentopelko on yleistä, ei noloa

Norwegianin liikennelentäjä Victor Puukko pitää Kinnusen vinkkejä hyvinä. Hän kertoo, että lentopelkoa käsitellään liikennelentäjienkin koulutuksessa.

Puukko kertoo, että matkustajien lentopelko pyritään aina huomioimaan mahdollisimman hyvin. Aina sitä ei ihmisestä huomaa päälle päin, joten hän suosittelee, että asiat voisi tuoda ilmi matkustamohenkilökunnalle.

Ajatus lentopelosta kertomisesta vaikkapa jonossa koneeseen saapuessa saattaa tuntua kiusalliselta. Puukko lohduttaa, että lentopelko on suhteellisen yleistä eikä sitä tarvitse häpeillä.

– Noin neljännes kaikista ihmisistä kokee jonkinlaista ahdistusta tai pelkoa lentämisestä, hän sanoo Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Alla olevalla videolla Puukko kertoo parhaan vinkkinsä lentopelkoiselle ihmiselle. Lisäksi kerrotaan, miten toimitaan, jos lennolla ilmenee sairastapaus.

Lue myös:

    Uusimmat