Näin ruokabloggari huomasi, että hänen kotonaan asuu kutsumattomia vieraita: "Olin jo jonkin aikaa epäillyt…"

Mies huomasi, että eräs siimahäntäinen tuholainen oli järsinyt hänen paahtoleipänsä nurkkaa.

Ruokabloggari Alex Mutammaran, 25, ilme kertoi kaiken, kun hän huomasi kesken ruoka-aiheisen TikTok-videon kuvaamisen, että hänen kodissaan täytyi olla kutsumattomia vieraita.

Paahtoleipäpaketin kylkeen oli ilmestynyt mystinen reikä. Alkuun Alex luuli, että oli itse vahingossa repinyt muovikääreeseen reiän avatessaan pakkausta.

Hän kuitenkin huomasi pian, että paahtoleivän reunasta oli selvästi joku pieni, mutta terävähampainen otus jyrsinyt palan irti.

Oli melko selvää, että Alexin kotona asui hiiri. Vahvistuksen epäilykselle Alex sai, kun hän myöhemmin löysi hiiren kylpyammeestaan. 

Ystävä hälytettiin apuun

Brooklynissa, New Yorkissa, asuva Alex hälytti vauhdilla ystävänsä apuun.

– Olin jo jonkin aikaa epäillyt, että kotonani saattoi asua hiiriä. Asuntoni on pohjakerroksessa ja talo on tosi vanha, Alex kertoo.

Alex julkaisi videoita hiiren metsästyksestä TikTokiinsa. Videot ovat keränneet miljoonia katselukertoja. 

– Aika rohkeata sinulta olettaa, että se oli muka vain yksi hiiri, eräs videon nähnyt kommentoi.

– Hei kaveri, päästit sen vapaaksi liian lähellä kotiasi. Se tulee takaisin, koska sinun kotisi on nyt myös sen koti, kommentoi toinen.

– En kestä tätä kaaosta! Nauroi kolmas.

Voit katsoa Alexin ja hiiren kohtaamisen artikkelin yllä olevalta videolta. 

Lähteet: Caters ja @mutammara/TikTok

Lue myös:

    Uusimmat