Näin poliisi pääsi rikollisten takataskuun – tämä huumepomo teki yhden virheen ja se johti satojen kiinniottoon

Satoja rikollisia pidätettiin yhteensä 18 eri maassa maanantaiaamuna Suomen aikaa, kun massiivinen poliisioperaatio järjestäytyneen rikollisuuden kitkemiseksi huipentui.

Pidätettyjä on tietojen mukaan peräti 800. Viranomaisten mukaan tuhannet ihmiset huijattiin käyttämään salattua puhelinsovellusta, jonka avulla poliisi pystyi seuraamaan rikollisten keskusteluja heidän tietämättään.

Australian poliisi on kertonut paikallisille tiedotusvälineille, että FBI:n ylläpitämää salattua viestisovellusta auttoi tahattomasti levittämään pakolainen nimeltä Hakan Ayik. Asiasta uutisoi muun muassa BBC.

Viranomaiset hyödynsivät toiminnassaan soluttautuneita poliiseja ja saivat Ayikin suosittelemaan sovellusta rikoskumppaneilleen. 

–Olemme olleet järjestäytyneen rikollisuuden takataskussa, Australian liittovaltion poliisikomentaja Reece Kershaw kommentoi BBC:lle.

Pahaa-aavistamattomat rikolliset käyttivät yli vuoden ajan salatuksi kuvittelemaansa viestintävälinettä, jonka ansiosta kaikki heidän viestintänsä olivatkin kaiken aikaa viranomaisten luettavana lähes reaaliajassa. Luotto viestinnän salattuun luonteeseen sai rikolliset toimimaan varomattomasti.

Viestit sisälsivät tietoja muun muassa murhayrityksistä, huumediileistä ja muista rikollisuuden suunnitelmista.

Epäillyn huumepomo Ayikin arvellaan asuneen jo vuosia Turkissa. Poliisi on kehoittanut häntä ilmiantamaan itsensä miehen oman turvallisuuden vuoksi.

– Ottaen huomioon häneen kohdistuvan uhan, olisi parasta, että hän ilmiantaisi itsensä meille mahdollisimman pian, Kershaw totesi.

Mitä huumepomosta tiedetään?

Hakan Ayik tunnetaan myös nimellä Joseph Hakan Ayik. Mies on 42-vuotias ja kasvoi Sydneyssä.

Ayik tunnetaan Australiassa myös nimellä ”Facebook-gangsteri”. Mies toi sosiaalisessa mediassa esille kallista elämäntyyliään jo vuosia sitten, kuten autoja, vaatteita ja kelloja. Julkaisut johtivat median ja poliisin miehen kintereille ja Ayik linkitettiin jo tuolloin lukuisiin jengi- ja huumepiireihin.

Mies on asunut ulkomailla siitä lähtien, kun hänet nimettiin pääepäillyksi heroiinikauppaan liittyvässä poliisioperaatiossa.

Ayik pidätettiin hetkellisesti Kyproksella vuonna 2010, mutta hänet vapautettiin takuita vastaan. Tämän jälkeen mies on ollut kadoksissa ja pysynyt siitä lähtien Australian kaikkein etsityimpien rikollisten joukossa.

Lähteiden mukaan mies käyttää nykyään nimeä Hakan Reis. Tietojen mukaan mies olisi luopunut australian kansalaisuudessaan. Hänellä on lähteiden mukaan myös hollantilainen vaimo ja kaksi lasta.

Australialaisten tiedotusvälineiden mukaan mies on työskennellyt "Aussie Cartel" -nimisen yrityksen kanssa salakuljettaen arviolta 1,5 miljardia dollaria huumeita vuosittain. 

Lue myös:

    Uusimmat