EU:ssa valmistelussa oleva ehdotus voi muuttaa oleellisesti siiderimarkkinoita, varoittaa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto.
Euroopan komissio valmistelee parhaillaan siiderille EU-tason yhtenäismääritelmiä, tiedottaa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto. Liiton mukaan valmistelussa oleva ehdotus toisi siiderille tiukan, kolmiportaisen luokittelun, joka perustuisi pelkästään käymistuotteessa käytettyyn mehupitoisuuteen.
– On kohtuutonta yrittää ahtaa kaikki eurooppalaiset siiderit samaan muottiin, joka on kopioitu parin maan vanhoista perinteistä. Siideriä on valmistettu innovatiivisesti ja monipuolisesti eri puolilla maanosaa ja nyt byrokratia uhkaa nielaista tämän luovuuden, toteaa liiton toimitusjohtaja Lasse Pipinen tiedotteessa.
Lue myös: Tämä on Alkon ylivoimaisesti myydyin juoma
Kaikki siiderit eivät olisi enää siideriä
Tähän asti siideriä ei juomana ole määritelty tiukasti. Nimen käyttö on seurannut yhteiseurooppalaisia tullikoodeja. Tämä on juomaliiton mukaan mahdollistanut monipuolisen siiderikulttuurin kehittymisen.
Pipinen muistuttaa, ettei oluellakaan ole erityisiä määritelmiä. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton mukaan suunniteltu siiderisääntely asettaisi valmistajat eriarvoiseen asemaan.
– Jos tämä sanelu menee läpi, suomalaisten rakastamat suosikkijuomat saattavat joutua luopumaan siideri-nimestä vain siksi, etteivät ne mahdu tarpeettomaan, tekniseen laskukaavaan.
Lue myös: Suomen paras siideri on valittu
Tapetilla myös lonkerosyrjintä
Tammikuussa uutisoitiin myös lonkeron haasteista byrokratian keskellä. Tuolloin Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto kertoi tehneensä kantelun EU:lle Suomen alkoholilainsäädännön valmistustaparajoitteesta.
Suomessa ruokakaupoissa saa myydä enintään 5,5-prosenttisia alkoholijuomia. Jos juoma on vahvempi, 5,5–8 prosenttia, sen pitää lain mukaan olla valmistettu käymisteitse, eli esimerkiksi olutta tai viiniä.
– Tämä tarkoittaa suomalaisen valmistavan teollisuuden ja kuluttajan näkökulmasta erikoista tilannetta, jossa 8-prosenttinen ulkomainen viini on tervetullut ruokakaupan hyllylle, mutta miedompi ja kotimainen 6-prosenttinen ginistä valmistettu lonkero löytyy vain Alkon hyllystä, juomaliitossa ihmeteltiin tuolloin.
Lue lisää: EU:lle kantelu: Lonkeroa syrjitään
Katso myös: Miten kävi ananaslonkeroiden makutestissä?
8:09Halpa vs. kallis -kaksikko maisteli ananaslonkeroita. Mikä juoma voitti sokkotestin?

