Mainos

"Näen perustulossa kolme ongelmaa" – RKP:n ehdokkaat väänsivät tiukasti perustulosta, voittaja ratkesi hiuksenhienolla erolla

9:08
Näin saman puolueen ehdokkaat mittelevät kuohuttavasta aiheesta – palkintona paikka televisiofinaalisssa!

Sosiaaliturvan uudistaminen on puhuttanut viime aikoina, samoin kuin vastikkeeton perustulo. Mitä asiasta ovat mieltä kaksi RKP:n edustajaa?

Millaisin keinoin ehdokkaat yrittivät kampittaa puoluetoverinsa, kumpi heistä valittiin voittajaksi ja puolueensa edustajaksi tv-lähetyksenä näytettävään finaaliin?

MTV Uutisten vaaliohjelmistossa on tänä vuonna kaksi uudenlaista ohjelmaa, joissa esitellään kansanedustajaksi haluavia henkilöitä eri puolilta maata. Ohjelmissa nähdään ehdokkaita, joilla ei ole vielä kokemusta eduskunnasta, vaan he pyrkivät sinne tuomaan uutta väriä ja uusia ideoita.

RKP:n ehdokkaiksi karsintaan valikoituivat puolueen ja MTV Uutisten ehdotuksista juontaja, toimittaja ja tuottaja sekä sipoolainen kunnanvaltuutettu Micaela Röman ja helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu, yrittäjä Marcus Rantala.

He väittelivät siitä, pitääkö käyttöön ottaa vastikkeeton perustulo, kun sosiaaliturvaa uudistetaan.

– Minun visiossani kaikki ihmiset osallistuvat suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen, aloitti Rantala. 

– Näen perustulossa kolme ongelmaa – se ei kannusta riittävästi työntekoon, se passivoi ihmisiä ja siitä voi tulla kallis projekti.

Röman sanoo puoltavansa ehdotusta. 

– Työmarkkinat ja -tavat muuttuvat niin nopeasti, ettemme ehdi mukaan meidän järjestelmissämme. Ihmisiä on paljon kiinni byrokratiassa, jossa haetaan tukia eri luukuilta. 

Röman korosti puheenvuorossaan päätöksentekoa heikomman kautta. Rantalan mukaan sosiaaliturvaa ja verotusta on tärkeää tarkastella kokonaisuutena. 

Järki vai tunteet? Voittaja ratkesi pienen pienellä erolla

Finaaliin jatkavan henkilön valitsi televisiostakin tuttu Pöllöraati, jonka kokoonpanoon kuuluivat MTV Uutisten politiikan ja talouden päällikkö Jussi Kärki, toimittaja Eeva Lehtimäki sekä MTV uutisten toimittaja Alec Neihum.

Neihumin mukaan Rantala tarjosi "stubbimaisilla pointeillaan" hyvän muurin, jota Röman pystyi kuitenkin horjuttamaan omakohtaisilla kokemuksillaan. 

Lehtimäen mukaan RKP:n väittely oli yksi jakson parhaista ja tasaisimmista. Hän valitsi "pienen pienellä erolla" Micaelan.

Kärki valitsi voittajaksi Rantalan, jonka järkiperusteiset argumentit upposivat häneen. Voiton ja finaalipaikan vei kuitenkin kahdella äänellä Röman.

Sinustako kansanedustaja -ohjelman finaali nähdään MTV3-kanavalla 31. maaliskuuta kello 21-22. Ohjelmassa voittaja kohtaa muiden puolueiden karsinnan voittajia väittelyissä, joiden aiheet on poimittu MTV Uutisten vaalikoneesta.

Muistatko hänet Jyrkistä? Micaela Röman juonsi 90-luvun hittiohjelmaa Jyrkiä. Miten vanha julkisuus vaikuttaa nykyään poliitikon elämään?

Toimittajana videolla Iriz Silander.

2:32

Kaikki karsintavideot sekä finaaliin edenneiden ehdokkaiden esittelyt nähdään viikonlopun aikana MTVUutiset.fissä. Kaikki karsintavideot katsottavissa jo nyt mtv-palvelussa.

Lue ja katso, mitä muiden puolueiden väittelyissä tapahtui! Artikkeleita lisätään julkaisujärjestyksessä - lista päivittyy läpi viikonlopun: 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja