15-vuotiaan epäillään murhanneen yli viisikymppisen miehen Iitin Kausalassa elokuussa.
Päijät-Hämeen käräjäoikeus on määrännyt viisikymppisen miehen murhasta syytetyn pojan mielentilatutkimukseen. Oikeuskäsittely jatkuu ja käräjäoikeus antaa tuomionsa sen jälkeen kun tutkimus on valmistunut.
Henkirikos tapahtui elokuisena sunnuntaina uhrin asunnossa Iitin Kausalassa. Uhri oli 52-vuotias. Syyttäjä vaatii tekoaikaan 15-vuotiaalle pojalle 10 – 11 vuoden vankeusrangaistusta murhasta.
Poika on kiistänyt syytteen ja katsoo syyllistyneensä hätävarjelun liioitteluna tehtyyn tappoon nuorena henkilönä.
Syytteen mukaan poika kohdisti uhriin raakaa väkivaltaa. Syyttäjän osin salatusta haastehakemuksesta ei ilmene teolle motiivia. Sen mukaan uhri ja poika olivat ennen tekoa olleet samassa baarissa.
Käräjäoikeus antoi välituomion perjantaina.