MTV3 uudistuu: Yksi studio - monta ilmettä

Tänä aamuna MTV3:n aamuohjelma Huomenta Suomi herätteli katsojat uudistetun, raikkaan studion voimin. Uutis- ja ajankohtaistoimituksen visuaalisen ilmeen uudistaminen liittyy lähestyviin juhlallisuuksiin - MTV3 Uutiset kun täyttää 30 vuotta 1. syyskuuta.

Uudesta studiosta lähetetään aamuohjelma Huomenta Suomen lisäksi myös Studio55- ja 45 minuuttia -ohjelmat. Studion suunnittelusta vastasi muotoilija Maaretta Tukiainen Mood It Oy:sta, toteutuksesta sisustussuunnittelija Teija Piirto.

– Studiouudistuksen suunnittelu aloitettiin viime syksynä. Edellisen studion suurimmat ongelmat tulivat siitä, että sen muunneltavuus oli vähäistä. Eri ohjelmat käyttivät studion eri nurkkia, joten nyt pyrimme saamaan isomman tilan kaikille ohjelmille, Tukiainen kertoo.

Yhteisen vision pohjalta lähdettiin suunnittelemaan ja rakentamaan studiota, josta haluttiin selkeä, tuore, orgaaninen, läpinäkyvä - tässä sanoja, joita studioon haluttiin yhdistää.

– Studioon kaivattiin myös lisää nuorekkuutta, eli sen piti vastata myös aamuohjelman nuorentuneen kohderyhmän makua. Lisäksi pohdimme paljon sitä, millaisessa studiossa on hyvä työskennellä. Studiossa kuvattavissa ohjelmissa työskennellään kovan paineen alla ja tehdään nopeatempoista työtä. Aamu haluttiin saada virkeästi käyntiin - onhan se pitkälti myös juontajien vireestä kiinni, mitä vieraista ja haastatteluista saadaan irti, Tukiainen täsmentää.

Samaa on haettu myös vaaleilla värisävyillä, jotka luovat raikasta ja avaraa tunnelmaa studioon.

Uudistuksia myös muualla toimituksessa

Studio on kolmen eri ohjelman työpaikka: Huomenta Suomen, Studio55:en ja 45 minuuttia -ohjelman.

– Kun ohjelmat kuvataan samoissa lavasteissa, tilaa pitää hyödyntää aiempaa paremmin. Nyt tunnelmaa ja ulkonäköä muutetaan muun muassa värivaloin ja vaihtuvin kuvin. Ohjelman sisälläkin voidaan tarvittaessa vaihtaa väriä.

Tukiaisen mukaan värit luodaan ja sekoitetaan digitaalisesti, eli muutoksia on helppo ja nopea tehdä.

Myös tv-uutisten studio on remontoitu entistä raikkaammaksi ja valoisammaksi. Visuaalisten muutosten lisäksi studiossa on vaihdettu muun muassa lamput ja kamerat vastaamaan paremmin tulevaisuuden haasteisiin.

Lisäksi sääennusteisiin otetaan käyttöön uusinta tekniikkaa, joka auttaa sekä sääennusteiden laatimisessa että niiden esittämisessä havainnollisemmin ja mielenkiintoisemmin.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat