MTV:n kirjeenvaihtaja: Trump keskittyi Bidenin arvosteluun – "Maalasi henkilöä, jonka johdossa kadut täyttyvät väkivallasta"

3:08
MTV:n kirjeenvaihtaja kertoo, miten puhe otettiin vastaan Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump hyökkäsi odotetussa linjapuheessaan vastaehdokas Joe Bidenia vastaan.

MTV Uutisten Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mari Karppisen mukaan Trumpin puhe keskittyi demokraattien presidenttiehdokas Joe Bidenin arvosteluun.

Trump nimitti puheessaan Bidenia muun muassa sosialistien troijalaiseksi hevoseksi.

– Trump maalasi kilpakumppanistaan henkilöä, jonka johdossa Yhdysvaltain kadut täyttyvät mellakoista, rikollisista, väkivallasta.

Trumpin mukaan vain hän kykenee pitämään yllä lakia ja järjestystä.

Korosti omaa talousjohtamistaan

Yhdysvaltain talous romahti keväällä historiallisen pahasti. Tästä huolimatta Trump korosti puheessaan omaa talousjohtajuuttaan ja väitti, että Bidenin myötä osavaltioiden työpaikat karkaisivat ulkomaille.

Bidenin kampanjatiimi on yrittänyt korjata reaaliajassa väitteitä, joita Trump Bidenin poliittisesta historiasta puheen aikana esitti.

Karppisen mukaan puhe upposi kuitenkin Trumpin kannattajiin.

– Tukijat nousivat seisomaan useita kertoja puheen aikana huutaen ”neljä vuotta lisää”.

Puhe on herättänyt laajasti myös vastustusta. Valkoisen talon ulkopuolelle oli kokoontunut mielenosoittajia, jotka osoittivat mieltään rasismia ja Trumpia vastaan puheen aikana.

Koronavirusrajoitukset unohtuivat

Puheen sisällön lisäksi vastustusta on herättänyt myös se, että Trump piti puheen valkoisen talon pihalta.

Puheen pitäminen valkoisessa talossa on liittovaltion lain vastaista, sillä liittovaltion työntekijät eivät saisi osallistua kampanjatapahtumien järjestämiseen.

Karppisen mukaan myös unohtuneet koronavirusrajoitukset aiheuttivat ihmisissä närkästystä.

– Trumpin vastapuoli ja kilpakumppanit ovat nostaneet myös sen asian esille, miksi siellä oli toistatuhatta ihmistä erittäin lähekkäin istumassa ja hurraamassa ilman kasvosuojaimia.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja