Mörökölli uhkaa: Autovalmistaja vannoi kautta kiven ja kannon, ettei se vielä hylkää keppivaihteita – söi kuin söikin sanansa
"Vannon kautta kiven ja kannon, ja jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön", todettiin legendaarisessa kahvimainoksessa 2000-luvun alussa. Sanansa on nyt syönyt Aston Martin, jonka piti olla viimeinen, joka luopuu kolmannesta polkimesta. Täyskäännös tapahtui kuitenkin vain parissa vuodessa.
Kun Aston Martin esitteli Vantage AMR:n kaksi vuotta sitten, julisti se palvelevansa puristeja viimeiseen asti ja olevansa urheiluautovalmistajista viimeinen, joka tulisi näyttämään ovea manuaalivaihteistolle.
Perinteikkään yhtiön uudella toimitusjohtajalla, Tobias Moersilla, on kuitenkin muita suunnitelmia. Elokuussa 2020 Aston Martinin ohjaksiin hypännyt Moers on pyörtänyt yhtiön aiemman julistuksen manuaalivaihteisia autoja rakastavien asiakkaidensa palvelemisesta hamaan tappiin saakka. Moers kertoi asiasta australialaiselle Motoring-julkaisulle.
Mercedes-AMG:n johdosta Aston Martinille loikanneen Moersin mukaan manuaalivaihteiston päivät ovat luetut myös brittiyhtiössä, koska ylivoimainen enemmistö heidän asiakkaistaan valitsee automaatin. Vantagekin menettää manuaalinsa lähestyvän faceliftin yhteydessä.
Manuaalivaihteisto saattaisi puolustaa paikkaansa, mikäli se olisi valmistajan asiakaskunnassa suositumpi vaihtoehto, mutta vakavissa talousvaikeuksissa pitkään pyörinyt ja vasta hiljattain päänsä takaisin pinnalle saanut valmistaja ei Moersin mukaan aio tuhlata resurssejaan ominaisuuksiin, joille ei ole kysyntää.
Omin kätösin hämmennettävä laatikko piti aiemman ilmoituksen mukaan löytyä muun muassa vuosimallin 2022 Vanquishista, mutta nyt tästäkin autosta haaveilevien on tyytyminen automaattivaihteistoon.
Lue myös: James Bond -näyttelijä kiristi itselleen tuliterän Aston Martinin – autolla surkea kohtalo
Lähteet: Motoring, Road & Track
Uusimmat
-
16:33
Vuoden saldo Lähi-idässä: Kymmeniätuhansia kuollut, Gaza tuhottu ja askelia otettu taaksepäin
-
16:26
MTV seuraa: Lopettamispäätöksensä pyörtänyt konkarivahti hyppää tolppien väliin – SM-liigassa kuuden pelin ilta
-
16:21
Käsikranaatit räjähtivät Kööpenhaminassa: Kahta ruotsalaista epäillään terrorismirikoksesta
-
16:20
Tanssiesitys herätti tunteet pintaan – Bess avautuu vaikeista ajoistaan: "Ilman sitä en olisi täällä"
-
16:10
Ulkoministeri vähättelee Ylellä Essayahin ja Tavion poikkeamia Suomen linjasta: "Hän on eri mieltä, mennään eteenpäin"
-
15:58
Stoltenbergilta poikkeuksellinen lausunto FT:ssä: Ukraina voi liittyä Natoon vaikka Venäjä olisi miehittänyt osan sen alueista
-
15:57
Lauri Markkaselta upeita sanoja Petteri Koposesta – NBA-parketilla erityinen suomalaiskohtaaminen
-
15:49
Israel: Kaksi merkittävää Hamas-johtajaa tapettu, myös Hizbollah-johtajaksi kaavaillun arvellaan kuolleen – MTV seuraa
-
15:38
Keskustan kansanedustaja kävi Itäkeskuksessa ja pelkää nyt sharia-lain korvaavan demokratian Suomessa – näin kollegat reagoivat ulostuloon
-
15:23
Voi säätösauva: Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuolto pitkittyy jälleen
-
15:05
Venäläiskone ammuttiin alas Donetskissa – epäselvää, oliko iskun takana Ukraina vai venäläiset itse
-
15:05
HS: Sirpa Selänne jyrähtää Suomen verotuksesta – haluaisi poistaa perintöveron: "Kateellisten keksimä"
-
14:59
Zaporizhzhjan ydinvoimalan työntekijä kuoli autopommi-iskussa – video ei herkille
-
14:57
Traaginen tieto 18-vuotiaan kuolemasta: Tapauksella silminnäkijä – makasi silti puolitoista tuntia maastossa
-
14:48
Autoryöstöstä epäillyn pako päättyi piikkeihin
-
14:47
"Kaikkeen tottuu": Tällaista on Suomen rauhanturvaajien elämä nyt Libanonissa, johon Israel kohdistaa iskujaan
-
14:25
Olkiluoto 2 palaa vajaatehoisena, jottei se ole vaarassa mennä heti uudelleen rikki
-
14:21
Zelenskyi kertoo Ukrainan voitonsuunnitelmasta: "Selkeät, yksityiskohtaiset askeleet sodan oikeudenmukaiselle päätökselle"
-
14:03
Tiesitkö? Kahvin valmistustapa vaikuttaa kolesteroliarvoihin
-
13:59
Poliisi etsii öljyä suojatielle levittänyttä Joensuussa
-
Lataa lisää