"Monta kertaa silmälääkäri on se ensimmäinen, joka diagnosoi jonkin sairauden" – näin silmät heijastelevat terveyttäsi

Näkemisen aamu: Silmän terveys 9:48

Huomenta Suomen Näkemisen aamussa keskusteltiin maanantaina 1.10. silmien terveydestä.

VIDEO: Miten nykyaika vaikuttaa silmiemme terveyteen? Katso Samy Mrenan sekä optikko Henna Agbonogievan haastattelu videolta.

Näkeminen vaikuttaa kaikkeen ihmisen olemiseen ja elämiseen, sanoo Silmäsairaala Valon silmäkirurgi Samy Mrena. Muutokset näössä häiritsevät siten päivittäistä elämää, mutta ne voivat kertoa myös vakavista sairauksista.

– Monta kertaa silmälääkäri on se ensimmäinen, joka diagnosoi jonkin sairauden, joka ei varsinaisesti ole silmäsairaus, Mrena sanoo.

Hän kertoo, että nopea näönmuutos voi kertoa esimerkiksi diabeteksen tai myyräkuumeen kehittymisestä. Näkökentän muutokset voivat olla myös neurologisten sairauksien, kuten aivokasvaimen, aiheuttamia. Kilpirauhassairaudetkin näkyvät silmissä, sillä se saattaa saada ne pullistumaan.

Silmänpohjan muutokset voivat osaltaan kieliä diabeteksesta, mutta myös korkeasta verenpaineesta tai munuaissairauksista.

– Me voidaan jatkaa tätä pitkääkin, toteaa Mrena naurahtaen.

Silmät ovat niin sielun kuin terveydenkin peili.

Katso koko haastattelu videolta!

Lue myös:

    Uusimmat