MM-kisahuumalle hurjaa jatkoa – tästä lennosta tuli maailman seuratuin

Latvia päätti jääkiekon miesten MM-turnauksen historialliseen pronssimitaliin. Joukkueen paluuta odotetaan ilolla, sillä Flightradar-sivustolla Latvian kisajoukkueen lennosta Tampereelta Riikaan tuli maailman seuratuin.

Latvia voitti MM-turnauksen lohkovaiheessa muun muassa Sveitsin ja Tshekin. Mainiot otteet jatkuivat puolivälierissä, joissa se pudotti Ruotsin. Välierässä tuli putoaminen Kanadalle tiukan taiston jälkeen. Ensimmäistä kertaa neljän joukkoon edennyt Latvia päätti turnauksensa mitaliin, kun se kaatoi pronssiottelussa Yhdysvallat jatkoerässä 4-3.

MM-kisahuumalle on luvassa jatkoa maanantaina, sillä Latvian pääkaupungissa Riiassa on luvassa iso kansanjuhla. Kisajoukkueen paluuta odotetaan malttamattomana, mikä selviää lentokoneita seuraavalta Flightradar -sivustolta.

Tampere-Riika-lennosta tuli sivuston seuratuin, minkä lisäksi lento Helsingistä Riikaan nousi myös seuratuimpien joukkoon. Molempia lentoja seurattiin yhteensä parhaimmillaan 10 000 henkilön voimin. Tampereen lento nousi yli 8000 seuraajan lukemiin.

Riian keskustan asukkaat pääsivät myös näkemään MM-kisajoukkueen lentokoneen, joka kävi tekemässä kunniakierroksen kaupungin yllä.


Lue myös:

    Uusimmat