Latvian kiekkohurmos nousemassa käsittämättömiin mittoihin – maan parlamentti teki yöllä merkittävän päätöksen

Latviassa kiekkohuuma yltyy maanantaina, kun historiallisen MM-pronssin Tampereella voittanut maajoukkue palaa kotimaahan. Latviassa saa maanantaina juhlia luvan kanssa, sillä maan parlamentti julisti maanantain kansalliseksi vapaapäiväksi.

Latvia kaatoi sunnuntaina USA:n MM-pronssiottelun jatkoajalla maalein 4–3, mikä käynnisti Latviassa ennennäkemättömät juhlat. Esimakua hurmoksesta sai jo Tampereella, missä tuhannet paikalle matkustaneet latvialaiset villiintyivät maan historian ensimmäisestä jääkiekon MM-mitalista.

Latvian parlamentti kokoontui myöhään sunnuntai-iltana päättämään maanantain julistamisesta kansalliseksi vapaapäiväksi kiekkojoukkueen kunnioittamiseksi.

Päätös syntyi ennen puoltayötä paikallista aikaa. Muun muassa Diena ja Latvijas Avize -lehdet kertovat parlamentin päättäneen äänin 52–3 kansallisen vapaapäivän puolesta. Poikkeuksen tekevät opiskelijoiden ennalta suunnitellut kokeet, jotka pidetään suunnitellusti.

Ennen parlamentin päätöstä maan pääministeri Krisjanis Karins oli vedonnut työnantajiin vapaapäivän myöntämiseksi.

Latvijas Avizen mukaan Latvian joukkue laskeutuu Riian lentoasemalle puolen päivän aikaan. Suuren kansanjuhlan on määrä alkaa Vapauden muistomerkillä Riian keskustassa noin kello yhden aikaan iltapäivällä.


Lue myös:

    Uusimmat