MM-hiihtojen ykkössuosikkeihin kuuluva Frida Karlsson sairaudestaan – "Ei tunnu hyvältä"
Ruotsin Frida Karlsson teki paluun kisaladuille lauantaina Italian Toblachissa ja sijoittui 11:nneksi. Karlsson kertoi kisan jälkeen, että olo ei tunnu hänestä hyvältä.
LUE MYÖS: Veri kiehui Venäjällä – tähtihiihtäjän härski temppu pisti silmään: "Voivat pitää turpansa kiinni"
Ruotsalaistähti on ollut pidemmän aikaa sivussa lyyhistyttyään Tour de Skin loppunousussa. Karlsson ollut sairaana ja lauantaina hän oli 51 sekunnin päästä kisan voittaneesta maannaisestaan Ebba Anderssonista. Karlsson ei ole mukana sunnuntain viestissä.
– Se oli sellaista, mitä olin odottanutkin. Minulla ei ole ollut mikään hyvä olotila sairastumisen jälkeen. Siirtymisvaiheen kisa, kuten aiemmin olen sanonut. Tarvitsin sitä ennen MM-kisoja. Tuntuu siltä, kuin minulla ei olisi minkäänlaista hallintaa. Kädet menevät toiseen suuntaan ja jalat toiseen, Karlsson sanoi.
– Ei tunnu hyvältä nyt. Mutta jos katsoo aiempia MM-kisojani, niin minulla on mennyt hyvin, vaikka tämä jakso on ollut huono, Karlsson totesi.
Karlsson ei aio tehdä muutoksia suunnitelmiinsa.
– Tarvitsen yleensä sitä, että käyn pohjalla, jotta voin päästä huipulle, Karlsson päätti.
Karlsson aikoo viettää nyt aikaa Toblachissa harjoittelun parissa. MM-hiihdot käynnistyvät Slovenian Planicassa 22. helmikuuta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää