Australialainen Joanna Wietrzyk nousi maailmalla otsikoihin, kun hän oli voittanut Pekingissä hyrox-kilpailun ja ulostanut sen aikana. Lajin MM-hopeamitalisti, ruotsalaishiihtäjä Moa Lundgren kertoi Expressenille oman näkemyksensä tapahtuneesta.
Wietrzyk suoritti kilpailun loppuun ulosteen valuessa pitkin jalkoja. Hän oli aluksi kehunut suoritustaan sosiaalisen median Instagramissa, mutta päivitys oli poistettu piakkoin, kun Wietrzyk oli saanut valtaisan kritiikkiryöpyn. Hän pyysi tämän jälkeen anteeksi Kiinan kansalta, kilpakumppaneiltaan, yleisöltä sekä järjestäjiltä.
Kesällä hyroxin MM-hopeaa avopuolisonsa Gustav Kvarnbrinkin kanssa voittanut ruotsalaishiihtäjä Moa Lundgren on myös nähnyt kuvat tapahtuneesta.
– Luulin aluksi, että se ei ollut aitoa. Hyi helvetti. Kyllä sitä pitää olla naisten puolella ja muuta, mutta mielestäni se on itsekästä kaikkia takana tulleita kilpakumppaneita kohtaan. Sitähän ei saa sylkeä käsiin, energiageelipusseja ei saa jättää pisteille, joten ei kai herranen aika pitäisi olla sallittua juosta ympäriinsä löysät ulosteet valuen, Lundgren totesi.
– Vaikka ei olisi tullut fyysisesti sairaaksi ulosteen bakteereista, niin olisi voinut tulla hulluksi pelkästä ajatuksesta. Sellaista on vaikea saada pois mielestään. Minusta on aivan järkyttävää, että hänen annettiin jatkaa.
Sääntöjä muutettiin tapahtuneen jälkeen, että sama ei enää toistuisi.
– Se on järkevää. Jos kärsii tuollaisista vatsavaivoista, niin pitäisi todellakin pysyä kotona, Lundgren päätti.

