Ääniarat koirat pelkäävät usein kovia paukahduksia, kuten ukkosta ja uudenvuoden raketteja. Tilanteeseen kannattaa puuttua, sillä pelko voi kasvaa entisestään, kun koira vanhenee.
Ukkosenpelko ilmenee yleensä piiloutumisena, ulinana, haukkumisena, raapimisena tai jopa virtsaamisena. Pelkäävä koira saattaa osoittaa ahdistumisen merkkejä jo ennen kuin pauke alkaa.
Pelkäävää koiraa voi olla vaikeaa rauhoittaa, mutta on tärkeää, ettet rankaise tai palkitse sitä ahdistuneesta käytöksestä. Esimerkiksi koiran hyväileminen tai syliin ottaminen voi jatkossa pahentaa ongelmaa, koska koira tulkitsee rauhoitteluyrityksesi palkinnoksi hyvästä käytöksestä. Rankaiseminen taas saa koiran pelkäämään kovia ääniä entisestään, sillä näin se yhdistää ukkosen kovan äänen lisäksi myös rangaistukseen.
Onkin tärkeää, että käyttäydyt itse rauhallisesti etkä kiinnitä ukkoseen mitään huomiota.
Tarjoa turvaa ja harhauta
Mikäli koira pyrkii piiloutumaan, anna sen tehdä niin. Kuljetuslaatikko ja sängyn tai sohvan alunen ovat hyviä piilopaikkoja, sillä ne saattavat myös vaimentaa kovaa ääntä. Voit rohkaista koiraa piiloutumaan herkkupalojen avulla.
Voit myös harhauttaa koiraasi laittamalla esimerkiksi television päälle. Yleensä juuri luonnosta tulevat äänet ovat koiralle pelottavia, eivät niinkään television tai musiikin äänet.
Ammattilainen auttaa vaikeissa tapauksissa
Jos koirasi pelko on muuttumassa fobiaksi, joka haittaa elämäänne, ota yhteys käytösongelmiin erikoistuneeseen eläinlääkäriin tai ongelmakoirakouluttajaan. Mitä aikaisemmassa vaiheessa pelkotilaan puututaan, sitä varmemmin puuttuminen onnistuu.
Asiantuntija auttaa laatimaan ohjelman, jonka avulla ääniherkkyydestä pyritään hiljalleen pois. Usein apuna käytetään ukkosäänitettä, jonka avulla koiraa totutetaan kovaan paukkeeseen. Siedätystä ei kuitenkaan kannata aloittaa ilman asiantuntevaa apua, sillä pahimmassa tapauksessa koira voi ahdistua entisestään.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää