Pelkkä lenkki ei riitä – näin teet koirastasi onnellisemman: "Yhtä tärkeää kuin ruoka tai ulkoilu”

0:44imgKatso tästä kolme vinkkiä yhteiseen tekemiseen koiran kanssa!
Julkaistu 03.08.2025 07:29
Toimittajan kuva
Pauliina Ainasoja

pauliina.ainasoja@mtv.fi

Koiran kanssa touhuaminen ei pitäisi olla pelkkää hihnassa kulkemista, vaan lemmikkiä tulisi aktivoida monipuolisesti. 

Eläinfilosofi ja Eläinoikeusakatemian toiminnanjohtaja Elisa Aaltola muistuttaa, että lenkkeily ei yksinään riitä täyttämään koiran psyykkisiä tarpeita. Sen sijaan koira kaipaa mahdollisuuksia käyttää aistejaan, tehdä valintoja, onnistua ja olla aidossa vuorovaikutuksessa oman ihmisensä kanssa.

– Haistelu on koirille aivan valtavan tärkeää. Se ei ole vain hupia, vaan perustarve, joka tukee koiran kognitiota ja hyvinvointia. Siksi lenkeillä pitäisi aina sallia haistelun rauha, Aaltola korostaa.

Lue lisää haistelurauhasta: Ethän pilaa koirasi ulkoiluhetkeä? Kouluttaja varoittaa yleisestä mokasta

Toimijuuden ja onnistumisten merkitys

Koirat, aivan kuten ihmisetkin, tarvitsevat kokemuksia siitä, että voivat vaikuttaa omaan elämäänsä, eli kokea toimijuutta. Tämä syntyy muun muassa onnistumisen kokemusten kautta.

– Jos lenkki on vain sitä, että ihminen määrää vauhdin eikä koira saa moikata toisia koiria tai tutkia ympäristöä, se ei ole koiralle mitenkään rikastuttavaa, Aaltola sanoo.

Koiran toimijuutta voi tukea esimerkiksi uusia ympäristöjä tutkimalla, kulkemalla vapaana metsässä tai antamalla koiran itse valita lenkin suunta. Näin koira saa käyttää uteliaisuuttaan ja ratkaista pieniä ongelmia, kuten hajujen jäljittämistä.

Lue myös: Koirien kiinnipitoaika jatkuu elokuulle – muista säännöt

Yhdessä tekemistä, ei sirkustemppuja

Aaltolan mukaan koiran ja ihmisen välinen vuorovaikutus on yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin lähteistä. Koirat etsivät katsekontaktia ja hakevat huomiota. Tämä voi tapahtua esimerkiksi tassulla napauttamalla tai haukahtamalla.

– Koirat tulkitsevat kasvonilmeitämme, äänensävyjämme ja voivat ymmärtää jopa satoja sanoja. Ne voivat ymmärtää myös hymyä ja tulla siitä onnelliseksi.

Lue myös: Tässä lukijoidemme parhaat koirien viilennysvinkit – Halla-hauva saa apua uimisesta

Yhteinen tekeminen voi tarkoittaa paljon muutakin kuin kouluttamista. Tärkeintä on, että tekeminen on koiralle mielekästä, eikä ihminen pakota eläintä mihinkään. Eri koirat kokevat eri asioita mielekkäiksi.

Esimerkkejä mielekkäästä yhteisestä tekemisestä:

  •  Ruokien piilottaminen sisälle tai pihalle, jolloin koira saa käyttää hajuaistiaan ja päättelykykyään.
  • Älylelut, joiden kanssa koira pääsee ratkomaan pieniä haasteita.
  • Lajityypilliset harrastukset, kuten agility, noutaminen tai jäljestäminen.
  • Koulutus positiivisen vahvistamisen keinoin, jossa korostuu palkitseminen ja koiran omat taipumukset.
  • Ulkoilu ilman hihnaa, mikäli se on koiralle mahdollista. Ota huomioon myös kiinnipitoajat villieläinten pesimäaikoina.

– Tärkeää on, ettei koiraa pakoteta tekemään asioita, jotka eivät kiinnosta. Sirkustemput voivat tuntua ihmisestä hauskoilta, mutta jos ne eivät motivoi koiraa, ne eivät palvele hyvinvointia.

Hellyyttä ja läsnäoloa

Aaltola muistuttaa myös, että koira ei ole villieläin, vaan ihmistä varten jalostettu kumppani, joka on kehittynyt hakemaan huomiota ja kiintymystä ihmiseltä. Se kaipaa kontaktia, rapsutuksia ja lempeää huomiota.

Lue myös: Kannattaako koirien antaa tervehtiä hihnassa? Asiantuntija vastaa

– Koiran aivoissa vapautuu oksitosiinia, eli samaa rakkaushormonia kuin ihmislapsen ja vanhemman välillä, kun se saa huomiota ja silittelyä. Tämä on monille koirille yhtä tärkeää kuin ruoka tai ulkoilu.

Koiran hyvinvointi syntyy siis monesta tekijästä.

– Koiraa ei saa sivuuttaa. Se on oma persoonansa, joka haluaa tulla kohdatuksi joka päivä.

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle