2000-luvun alussa kauhisteltiin uutta teini-ikäisten tyttöjen sukupolvea, joka riekkui kaupungilla siiderikännissä stringit vilkkuen ja kovaan ääneen kiroillen. Suositun nettisivuston myötä ”pissismistä” kasvoi mediailmiö, joka huomiotiin valtakunnan pääviestimissäkin. Missä ovat pissikset tänä päivänä, ja mitä alkuperäisille pissaliisoille tapahtui?
Kansikuva herättää muistoja teinivuosilta: Pissismin vaaleanpunainen kirja, kirjoittanut Nanna Aito-Ihkula (13 Kustannus Oy). Pinkkien kansien väliin on koottu kieli poskessa kirjoitettuja elämänohjeita, jotka summaavat 2000-luvun alun pahamaineisen teini-ilmiön. Opus on jatkoa aikanaan suursuosion saaneelle Pissismi.org -sivustolle, kahden lukiolaistytön luomukselle, joka kiteytti pissaliisojen olemuksen ja herätti huomiota räävittömyydellään.
Kirjassa käsitellään pissismin peruspilareita eli kieltä, käytöstä, ulkonäköä ja asennetta. Siis lyhyesti: v**tu daah, puhu kädelle, onx mun Missyt tarpeex kireet ja siis whatever. Ei ihme, että naistutkijat pohtivat mediassa, mistä moinen nuorten tyttöjen kapinahenki kertoi.
Pissis-sana on jäänyt elämään, mutta pissaliisat itse ovat kadonneet kauppakeskusten käytäviltä ja puistojen penkeiltä. Nykyiset nuoret naiset eivät pidä ryyppäämistä coolina, käyttävät ja tiukkojen farkkujen sijaan .Missä ovat nuo lehtienkin sivuilla kauhistuttaneet pissalissut? Millainen aikuinen pissisten äänitorvesta, Nanna Aito-Ihkulasta, kasvoi?





