Miten miesten ja naisten syyt pettämiseen eroavat toisistaan? Biologiasta ja suvun jatkamisen tarpeesta on haettu tähän syitä ja seurauksia.
Sekä miehet että naiset pettävät, sitä ei käy kieltäminen. Pettämisen taustalla voi olla esimerkiksi ongelmat parisuhteessa, läheisyyden kaipuu, seksin puute tai jopa ylikorostunut sukupuolivietti.
Mutta syyt sen taustalla, miksi – ja miten – nainen tai mies pettää, ovat kuitenkin jokseenkin erilaiset. Ja tästä voinee syyttää osittain biologiaa.
Miehelle iskee tilaisuus – nainen kuuntelee biologista kelloaan?
Mies useimmiten pettää siksi, koska hänelle tulee siihen tilaisuus. Mies on toisin sanoen opportunistinen, eli hän käyttää tilaisuuden häikäilemättä hyväkseen. Tästä syystä miehet myös pettävät naisia todennäköisemmin – ja useammin.
Miehelle ei ole niinkään väliä, kenen kanssa pettäminen tapahtuu – pettäminen voi tapahtua ihmisen kanssa, joka on miehen silmissä jopa vähemmän haluttava tai epäviehättävämpi kuin oma puoliso, kirjoitetaan Truthaboutdeception.com-sivuilla.

