”Miksi minä olen erilainen?” – 10-vuotiaan tytön kysymys kauhistutti äidin

Julkisuuden antama naiskuva on kirjailijan mielestä syypää siihen, että yhä nuoremmat tytöt sairastuvat syömishäiriöihin.

Kirjailija Glennon Doyle Melton on kirjoittanut avoimesti syömishäiriöistään niin kirjassaan kuin Momastery-blogissaankin. Kahden tytön äiti kertoo kuitenkin saaneensa vielä yhden mahdollisuuden parannella vanhoja haavojaan joutuessaan todistamaan vääristyneitä kauneusihanteita oman lapsensa kohdalla.

Ulkonäöllä ei tulisi olla vaikutusta menestykseen

Melton kertoo naisten kokevan nykyisin paineita monesta eri suunnasta, mutta viesti on kaikkialta sama. 

– Viesti naisille on yhä uudestaan ja uudestaan sama. Ole laiha. Ole pieni. He näkevät sitä mainoksissa ja lehdissä. Sanoma juurtuu heihin syvälle, aivan kuten se on juurtunut meihin, Melton toteaa.

Melton kertoo todellisuuden iskeneen häneen kunnolla, kun hänen kymmenenvuotias tyttärensä esitti odottamattoman kysymyksen.

– Äiti, miksi kaikki muut tytöt ovat laihoja? Miksi minä olen erilainen? tyttö kysyi.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Äiti koki kauhun hetkiä, sillä juuri kymmenvuotiaana hän oli itse sairastunut bulimiaan. Äiti ei pystynyt ajattelemaan mitään eikä sanomaan sanaakaan. Hän päätti kuitenkin kerätä itsensä, ja hän puhuikin tyttärensä kanssa useamman tunnin ajan lehtien antamasta naiskuvasta. Äiti painotti tyttärelleen, että ulkonäkö ei vaikuta millään tavalla siihen, miten nainen menestyy elämässään.

– Tämä on syy siihen, miksi tunnet olosi huonoksi. Tämä on valhetta. Sinussa ei ole mitään vikaa, tässä on vikaa, vihastunut äiti kertoo.

Tytön kirjoittama vetoomus kiteytti äidin sanoman

Keskusteluhetken jälkeen tyttö meni omaan huoneeseen ja pian hän palasi sieltä paperilapun kanssa. Tyttö oli kirjoittanut lapulle vetoomuksen, jonka sanat koskettivat äitiä syvästi.

”Hyvä maailma. Tällä vetoomuksella haluan osoittaa, että ulkoinen kauneus ei ole kaikkein tärkeintä. Se ei ole. Mielestäni lehtien tulisi näyttää vahvoja, ystävällisiä, rohkeita, ainutlaatuisia ja erilaisia vartaloja ja hiuksia omaavia naisia. Kaikkia naisia tulisi kohdella tasapuolisesti.”

Äidin mukaan tyttären reaktio oli juuri se, mitä hän halusi keskustelulla saada aikaan. Melton jakoi kokemuksensa Facebookissa ja blogissaan herättääkseen keskustelua aiheen tiimoilta. Hän toivoo tyttöjen ymmärtävän, kuinka paljon ulkopuolinen maailma vaikuttaa heihin.

– Toivon, että he tulevat puhdistamaan ilmaa meitä kaikkia varten.

Lähde: Today

Lue myös:

    Uusimmat